Kajaanilaisen kansanedustaja Raimo Piiraisen (sd) mielestä Itäradan ripeä eteneminen on hyvä uutinen. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)
Kajaanilaisen kansanedustaja Raimo Piiraisen (sd) mielestä Itäradan ripeä eteneminen on hyvä uutinen. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)

Ilouutinen Itä-Suomeen:
Itäratahanke etenemässä

21.3.2021 0.00

Tulosta PDF

Valtioneuvosto tiedotti ilouutisen torstai-aamuna, kun sen talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli itäisen suunnan raideliikennehanketta.

- Hallituksen Talouspoliittisen ministerivaliokunnan puoltava siunaus jo aiemmalle Liikenne- ja viestintäministeriön linjaukselle on hyvä uutinen. Sitä merkittävämpi se on kainuulaisille, pohjois-karjalalaisille ja savolaisille, joiden matka-aika lyhenee eniten etelään. Mutta tehokkuuden kasvun merkitystä elinkeinoelämällekään ei voi vähätellä, sanoo kajaanilainen kansanedustaja Raimo Piirainen (sd).

- Sanna Marinin hallitus jatkaa nyt koko Suomen elinvoimaa kehittävää linjaa ja kestävästi tulevaisuuteen. Isojen infralinjauksien kuten pääradan, Suomi-radan ja Turun tunninjunan, E 18 moottoritien jatkoksi on vahvistettu Itä-rata linjaksi lentorata-Porvoo-Kouvola.

- On tärkeää, että hankeyhtiöneuvottelut etenevät ripeästi ja että peruskorjaukset olemassa olevilla radoilla tehdään suunnitellusti, jotta hyöty uudesta linjauksesta voidaan saada käyttöön täysimääräisesti, muistuttaa Piirainen.

Lopullisen päätöksen valtion rahoitusosuudesta ja hankeyhtiön pääomittamisesta tekee eduskunta. Sitä ennen neuvottelutulos ja osakassopimukset käyvät vielä talouspoliittisen ministerivaliokunnan käsittelyssä.
  824 / 1610  


Asiaton sisältö