Ravintola-ala lupaa lisätä työpakoja, jos hallituksen esittämiä sunnuntaityökorvauksia leikataan.
Ravintola-ala lupaa lisätä työpakoja, jos hallituksen esittämiä sunnuntaityökorvauksia leikataan.

Jos hallituksen esitykset toteutuvat,
ravintoloihin tuhansia uusia työpaikkoja

30.12.2020 11.23

Tulosta PDF

Matkailu- ja ravintola-alan (MaRa) jäsenkysely osoittaa, että peräti 70 % alan yrityksistä työllistäisi nykyistä enemmän, jos hallituksen ehdottamat kilpailukykytoimet toteutetaan.

MaRan kyselyyn vastanneista jäsenyrityksistä 70 prosenttia ilmoittaa palkkaavansa lisää työntekijöitä tai lisäävänsä työntekijöiden työtunteja mikäli hallituksen esittämät toimet kilpailukyvyn parantamiseksi toteutetaan. Myös suurin osa ravintoloista lisäisi sunnuntaiaukioloaikojaan.


Pääministeri Juha Sipilän hallituksen esittämillä rakenteellisilla uudistuksilla kuten perhevapaista aiheutuvien kustannusten kertakorvauksella työnantajille, ensimmäisen sairauspäivän muuttamisella palkattomaksi, sunnuntaikorvauksien pienentämisellä 75 prosenttiin sekä työnantajan sosiaaliturvamaksun alentamisella olisi merkittäviä vaikutuksia matkailu- ja ravintola-alan yritysten työllisyyteen. Toimet purkaisivat rakenteellisia työllistämisen esteitä alalta. Alan yritysten yksikkötyökustannuksia toimet vähentäisivät tuntuvasti.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä 70 prosenttia ilmoittaa palkkaavansa lisää työntekijöitä tai lisäävänsä työntekijöiden työtunteja, jos toimenpiteet toteutetaan. Myös osa-aikaiset työntekijät saisivat lisää työtunteja. Matkailu- ja ravintola-ala on erittäin työvoimavaltainen ala, jonka työntekijöistä kolmannes on alle 26-vuotiaita nuoria. Uusien työpaikkojen syntyminen alalle mahdollistaisi työn tarjoamisen nuorille maahanmuuttajien ohella.

Peräti 75 prosenttia ravintoloista
ilmoittaa avaavansa ravintolan
sunnuntaisin tai pidentävänsä
sunnuntaiaukioloaikojaan,
jos sunnuntaikorvauksia pienennetään.


Sunnuntaikorvauksen pienentäminen laskisi yksittäisen työntekijän sunnuntaikorvausta, mutta alan palkkasumma kasvaisi. Nykyisin suurin osa ravintoloista on kiinni sunnuntaisin, koska ravintolan pitäminen auki nykyisillä sunnuntaikorvauksilla ei ole kannattavaa. Laajemmilla sunnuntaiaukioloajoilla pystyttäisiin myös palvelemaan ulkomaalaisia matkustajia paremmin.

”Euroopan talouskasvu perustuu kulutukseen. Hallituksen toimet parantaisivat merkittävästi alamme kilpailukykyä ja työllisyyttä. Näiden toimenpiteiden toteuttamisen lisäksi on erittäin tärkeää parantaa ostovoimaa miljardin euron ansiotuloveron keventämisellä”, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.

UUSINTAJULKAISU (2015)

  861 / 1610  


Asiaton sisältö



Harri Tidus sekoittaa drinkkiä omassa nostalgiaravintolassaan.