Bilbaon Guggenheim on yksi Euroopan merkittävimmistä rakennuksista ja museoista.
Bilbaon Guggenheim on yksi Euroopan merkittävimmistä rakennuksista ja museoista.

Matkailuala haluaisi investoida
Suomen Guggenheim museoon

1.2.2016 10.35

Tulosta PDF

Useat Suomen suurimmista matkailualan yrityksistä ovat päättäneet sijoittaa Guggenheim Helsinki -hankkeeseen. Investointi on yhteensä yli miljoona euroa.

Mukana olevat yritykset ovat Eckerö Line, Finnair, Tallink Silja, Taksi Helsinki ja Viking Line.

Sijoituksessa mukana olevat yritykset näkevät Guggenheim Helsingin tärkeänä investointina Suomen matkailun kehittämiseen. Museo lisäisi kansainvälistä turismia ja tukisi siten matkailun kasvua ja loisi alalle uusia työpaikkoja.

Sijoitus ei ole toimialan ensimmäinen, sillä keväällä 2015 hotelli- ja ravintola-ala kertoi omasta investoinnistaan hankkeeseen.
Taloustutkimuksen viime viikolla julkaiseman tutkimuksen mukaan Guggenheim Helsinki -museo toisi matkailualalle yli 400 työpaikkaa. Matkailu- ja ravintola-alan matkailijatuloa se kasvattaisi 36–45 miljoonalla eurolla. Valtion keräämä verotulo puolestaan kasvaisi hankkeen vaikutuksesta noin 10 miljoonaa euroa.

“Suomi tarvitsee kansainvälisesti tunnetun vetonaulan, joka houkuttelee maahan lisää matkailijoita ja tuo uusia tulovirtoja. Suomi on merkittävä solmukohta Euroopan ja Aasian välisessä lentoliikenteessä ja sen tavoitteena on hyödyntää ja lisätä tätä matkustajavirtaa entistä aktiivisemmin stop over -tuotteita kehittämällä. Guggenheim Helsinki tukee hyvin tätä tavoitetta. Uskomme sen lisäävän merkittävästi kiinnostusta Suomen-matkoihin ja siten edistävän välillisesti ja välittömästi suomalaisen matkailualan kehitystä. Suomella ei ole varaa tippua Pohjoismaiden pääkaupunkien kelkasta matkailun kehittämisessä” sanoo Finnairin viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Arja Suominen.

”Toteutuessaan Guggenheim
Helsinki lisää ulkomaisten
turistien matkailullista
kiinnostusta Helsinkiin
ja Suomeen.

Lisäksi se vahvistaa entisestään myös Helsinki-Tallinna –kaksoiskaupunki kokonaisuutta” sanoo Eckerö Linen toimitusjohtaja Taru Keronen.

”Me uskomme Guggenheimin tuovan lisäarvoa ja lisää matkailijoita Helsinkiin ja sitä kautta hanke mahdollistaa Tallinnan matkustajamäärän kasvun myös meille. Lisäksi kansainvälisten risteilymatkustajien osuus on laivoillamme tasaisessa kasvussa, joten valmistuttuaan museo tuo ehdottomasti lisärvoa myös tälle tärkeälle ryhmälle”, sanoo Tallink Silja Oy:n varatoimitusjohtaja Pasi Näkki.
”Taksi Helsinki tuottaa luotettavia ja turvallisia kuljetuspalveluita 1345 taksilla Helsingissä ja kuljetamme vuosittain 9 miljoonaa asiakasta.

Taksi Helsinki haluaa olla aktiivinen toimija pääkaupunkiseudun matkailun kehittämisessä. Uskomme Guggenheim-museon positiiviseen vaikutukseen liiketoiminnassamme, eli tuovan kaupunkiin merkittävästi lisää palveluitamme tarvitsevia kansainvälisiä turisteja. Uudenlaisten takseilla tuotettujen palveluiden kysyntä tulee myös lisääntymään hankkeen toteutuessa”, sanoo Taksi Helsingin toiminnanjohtaja Anssi Roitto.

”Guggenheim toimii erinomaisena Helsinki design-teeman jatkumona ja vahvistaa Helsingin brändia design- ja kulttuurikaupunkina. Kansainvälistä kävijäpotentiaalia on runsaasti lähimarkkina-alueilla, mukavan laivamatkan päässä museosta” sanoo Viking Linen markkinointijohtaja Kaj Takolander.

  1472 / 1610  


Asiaton sisältö