Tiistaina 10.12. Jätkänkynttilän vieressä oli isoja sulia kohtia. Kuva: Lapin pelastuslaitos
Tiistaina 10.12. Jätkänkynttilän vieressä oli isoja sulia kohtia. Kuva: Lapin pelastuslaitos

Rovaniemellä varoitetaan
matkailijoita heikoista jäistä
- Jalanälkiä jo sulien reunoillla

21.12.2024 0.00

Tulosta PDF

Rovaniemen kaupunki ja Lapin pelastuslaitos varoittavat heikoista jäistä erityisesti Rovaniemen kaupungin keskusta-alueella ja sen lähettyvillä.

Kemijoen jäällä on havaittu jälkiä muun muassa Korvanniemen kohdalla, vaikka joen jäätilanne on erittäin heikko ja jäälle meneminen on hengenvaarallista. Joen jäillä on nähty myös kelkkailijaryhmiä.
Moottorikelkkasafareita tarjoavien yritysten tulee varmistaa, että teräsjäätä on 20 senttiä koko reitin matkalta, ennen kuin turistiryhmiä viedään jäälle.

“Jos jäällä havaitsee ihmisen, häntä tulee kehottaa välittömästi poistumaan rannan suuntaan”, sanoo turvallisuuskouluttaja Riku Mäenpää Lapin pelastuslaitokselta.

Talvi on vielä alussa ja myös kaupungin keskustan ulkopuolella jokien jäätilanne voi olla heikko. Supon muodostuminen aiheuttaa sulia arvaamattomiin kohtiin.

Visit Rovaniemi tiedottaa heikoista jäistä matkailijoita. Myös Airbnb-majoittajia pyydetään varoittamaan matkailijoita heikoista jäistä. Viestinnän apuna voi käyttää heikoista jäistä kertovaa kuvaa, joka löytyy viime vuoden uutisestamme: Airbnb-majoittaja, varoita matkailijoita heikoista jäistä

Lisäksi matkailijoita kannattaa varoittaa teiden liukkaudesta ja suositella käyttämään nastakenkiä.

  2 / 1609  


Asiaton sisältö