Suosikkikohteet valmiina sesonkiin 
Turkki, Bulgaria ja Kreikka

Kesäloma on ovella ja
rannat valmiina palveluineen.
Millaista palvelua saa
sinkkunainen Alanyassa?
Kreikan ahdingossa tapaamme
suomalaisen ravintolayrittäjän.
Bulgariassa ihmettelemme,
miksi sinne ei haluta kuten
ennen vaikka matkoja saa
pilkkahintaan? Vertailussa
ovat myös matkailijan
kannalta tärkeät hinnat.

Teksti ja kuvat: LEENA RANTAMAULA, ANNELI AULA ja JORMA AULA sekä TESTIRYHMÄ


Turkki näyttäytyy yhä monelta osin mies­ten maana. Naisia näkee siivoojina, kauneushoitoloissa ja markettien kas­soilla, mutta mat­kailijoiden pikku­kaupat ja kojut ovat jurosta helppo­heikkiin vaihtelevien miesten valta­kuntia. Jos puodissa palvelee nainen, on palvelu ujon ystävällistä kun taas miesten meuhkaus voi olla jopa luo­taantyöntävää.
Kyseessä on erilainen kaupanteko­kulttuuri, ja mitään ei tarvitse ostaa, jos ei halua. Huumorilla tilanteista lähtee hyvin mielin. Vaikka Alanyan kaupunki on kieltänyt kauppiaiden yliaktiivisen kaupankäynnin sakon ja myyntiluvan menetyksen uhalla, on basaarialueella markkinameinin­ki. Perään huutelijoista ei tiedä, onko heidän asianaan edistää rihkaman, oluen vai pippuripihvin menekkiä. Tasokkaammissa liikkeissä henkilö­kunta toimii hillitymmin teetä tar­joten.
Asioidessa on hyvä olla tarkkana. Basaarien hinnat ovat jopa kolmin­kertaisia todelliseen arvoon nähden, ja tinkiminen on osa kaupantekoa.

Pienen kuppilan ylläpitämiseen tar­vitaan monta miestä. Tämä ei aina tarkoita, että palvelu olisi ripeää tai henkilökohtaista. Yksi ottaa tilauk­sen, toinen valmistaa, kolmas tuo, neljäs laskuttaa ja viides kantaa vaih­torahat.
Palvelun tyyli vaihtelee, mutta niin myös matkailijoiden maku. Jotkut nauttivat tarjoilijan uteluista ja huu­lenheitosta, toiset välttelevät näitä. Eri alueilta ja samoilta kaduiltakin löytyy erihenkisiä paikkoja.
Rannan ravintoloissa ilmapiiri on rennompi, ja meren aaltoilu ja kevyt tuulenvire tasoittavat hälyä.
Ravintoloitsija tuo näytille kaksi tuoretta kalaa, ja kysyy riittääkö yk­si vai kypsentääkö hän molemmat. Huomaavainen ja rauhallinen pal­velu voittaa kaavamaisen vitsailun.
Rantakahvilassa ei hyväksytä kort­tia ja liirat ovat vähissä, mutta tiskaa­maan ei silti joudu, vaan tarjoilija ke­hottaa maksamaan joku toinen päivä. Ravintolasta saa kuitin pyytämättä, kahviloista pyytäessä.

Paikallista ruokaa tarjoavissa ja paikallisten suosimissa lokanta-
ravintoloissa palvelu on asiallista, eikä lipevyydellä kuorrutettua kuten kansainvälistä ruokaa tarjoavissa tu­ristipaikoissa. Hintakin on huokeam­pi. Ruokalista voi tosin olla vain tur­kiksi, mutta kokki kertoilee mielel­lään mitä on tarjolla.

Rantatuolin ja varjon vuokrasta kuit­tia ei saa pyytämälläkään. Rannoilla on siistiä lukuun ottamatta rantave­dessä kelluvaa pikkuroskaa. Lomailija jättää jälkeensä jätettä. Pulloja ei kier­rätetä, ja roskakonttien kapasiteetti on koetuksella.
Puistossa vanha mies poimii käsin kuivuneita lehtiä nurmea rumenta­masta. Paikalliset nauttivat kesästä puiden katveessa nurmella loikoil­len, pitkin hihoin ja lahkein, eivätkä tunnu huomaavan ympärillä vello­vaa, ranta-asuissa läpsyttävien loma­laisten massaa. Yleinen siisteys Alany­assa on hyvä. Yöaikaan julkisina käy­mälöinä toimivat sopet haistaa, mut­ta asialla ovat todennäköisesti olleet juhlivat matkailijat.

Matkailutoimisto palvelee arkipäi­visin Kleopatra-rannan läheisyydes­sä. Miespuolinen työntekijä tervehtii ovella kysymällä kansalaisuutta ja sit­ten suomeksi nimeä. Alanyan kartta löytyy näppärästi, ja työntekijä ei vain työnnä sitä käteen vaan avaa kartan ja näyttää sen hetkisen sijainnin.
Hyviä käyntikohteita kysyttäessä hän yllättäen aloittaa kertomalla mi­hin aikaan pääsee töistä ja tarjoutu­malla seuraksi. Vanhempi, asiallisem­man oloinen työntekijä puuttuu pal­veluun, ja ehdottaa vierailua Kale-lin­noitukselle, Punaiseen torniin ja van­halle telakalle. Kesken lauseen hän kääntyy, ja alkaa palvella äänekkäitä saksalaisrouvia. Ensimmäinen neu­voja on sillä välin kadonnut, mutta matkailutoimistosta poistuessa hän ilmestyy vielä ovelle huutelemaan pe­rään, että voisi lähteä seuraksi nähtä­vyyksille, ja ottaapa muutamia askelia peräänkin kadulla. Varmistan parilla käännöksellä ja reippaalla askelluk­sella, että yli-innokas matkailuam­mattilainen karisee kannoilta.

Retkiä Alanyan ulkopuolelle myy­vät paikalliset matkatoimistot. Pieniä toimistoja on siellä täällä ostos- ja ra­vintolakatujen varsilla. Palvelussa on vielä hiomisen varaa.
- Etkö muka halua parasta retkeä ja parhaita oppaita, koettaa retkimyyjä painostaa.
- Älä ajattele liikaa, neuvotaan toi­sessa toimistossa.
- Tämä on hieno retki ja suosittelen sitä ehdottomasti, mutta jos et läh­de retkelle niin lähdetkö syömään tai kahville huomenna?, tiedustel­laan kolmannessa.
Lopputuloksen kannalta on yhden­tekevää, mistä toimistosta retkensä ostaa, sillä eri myyjien retkeläiset päätyvät todennäköisesti samaan bussiin. Ohjelmat ja aikataulut ovat synkronoituja, ja yhteistyötä tehdään jotta matkaan lähtisi täysi bussi usean vajaan sijaan.

Yksin matkustavalle tarjoutuu mah­dollisuuksia tutustua paikallisiin hel­pommin, ja yksin malttaa käyttää hetken jutusteluun tuntemattoman kanssa. Seuraa saa halutessaan muista lomalaisista, tai kielitaitoisista paikal­lisista. Yksinmatkustava nainen voi myös varautua sanomaan kohteliaasti ”ei kiitos” ei-toivotuille seuralaisille.
Nähtävyyksillä yksin kulkevaa lä­hestyvät paikalliset perheet ja kou­lulaisryhmät, jotka pyytävät nappaa­maan kuvan seurueestaan. Ravinto­lassakaan yksinäistä ei ihmetellä, eikä ylihuomioida. Tuntuu jopa, että seu­rueita palvellaan nopeammin.

Atatürkin museossa on hämärää, sillä sähköt ovat poikki. Oppaan ja vahtimestarin virkaa hoitava mies hy­myilee pahoittelevasti, mutta viittoo silti peremmälle. Hän seuraa uteliaa­na museon ainoan kävijän kierrosta, ja esittää silloin tällöin kysymyksen kehnolla englannilla. Keskusteluyri­tykset jäävät lyhyeksi, sillä kysyjän kielitaito ei riitä vastausten ymmär­tämiseen, mutta se ei näytä häntä lan­nistavan.
Kemal Atatürk vietti rakennukses­sa yhden yön Alanyan-vierailullaan. Museon kiinnostavin anti on perin­teisen, varakkaan alanyalaistalon esi­neistön ja elämäntyylin esittely. Kun lähtiessä vilkaisen karttaa, touhukas opas koettaa vielä kysyä minne olen matkalla neuvoakseen tietä.
Torilla pöydät notkuvat värikkäiden vihannes- ja hedelmäkekojen alla. Lä­hestyn erikoisen näköisiä, kirpsakan vihreitä kasviksia, jotka näyttävät pie­nen omenan ja raa’an tomaatin vä­limuodolta. Kysyessä myyjä ojentaa maistiaisen, ja maku paljastuu värin mukaiseksi, Kyseessä on erik, eli raaka luumu, joita turkkilaiset mielellään popsivat keväisin.
- Asutko täällä?, myyjä tiedustelee ja ojentaa samalla vekkulin näköise­nä myös valkosipulia maistettavaksi.
Pudistan päätä molempiin, ja siir­ryn toiselle kojulle ihmettelemään tomaattikilon huokeaa hintaa. Toril­la satoa kauppaavat niin naiset kuin miehet, nuoret ja vanhat.


Pienissä ruokakaupoissa myyjien kielitaito on lähes poikkeuksetta keh­no. Hinnoissa on suuri ero paikallisille suunnattujen isompien ruokakauppo­jen ja matkailijoita pyydystävien pien­ten kulmakauppojen välillä. Edulli­semmin ostokset voi tehdä etäämmällä basaarialueesta. Rauhallisempien kau­punginosien pikkuliikkeissä matkaili­jaa palvellaan neutraalisti.
Kulmakioskissa mies ei ymmärrä mitä kuittia pyytävä matkailija halu­aa. Hetkinen, hän sanoo ja nostaa luu­rin. Jatkan matkaa, mutta myyjä viit­too jäämään. Hän pyytää esittämään kysymyksen puhelimeen, mutta lin­jan toisessa päässä ei ymmärretä sen paremmin.
Toisessa puodissa myyjä tuohtuu kuittipyynnöstä ja ihmettelee, miksi asiakas haluaisi kuitin pienestä ostok­sesta. Kuitin kuitenkin saa.

Ruokakaupassa tiedustelen puoti­pojalta rinkelin hintaa. Hän nappaa hygieniantajusta piittaamatta rinkelin paljaaseen käteensä.
- Ai tämäkö? Se on 70 kuruşta, hän vastaa.
Valitsen toisen muotoisen leivän. Nyt poika nostaa leivän pussiin me­talliottimilla. Lienee syytä epäillä, et­tä hygieniaketju ei ole aina aukoton.
Myyjät, tarjoilijat ja taksikuskit neuvovat ystävällisesti tietä kysyväl­le, kunhan kielitaito riittää vastaami­seen. Taksissa mittari napsautettiin heti päälle, mutta kuitti tuli vasta pyy­dettäessä.

Alanyan palvelukulttuuri on kirja­va, ja parhaita neuvoja ja asiallisinta kohtelua ei saa välttämättä virallisel­ta taholta kuten matkailutoimistos­ta. Kohtalaisen tasalaatuiseen ja ve­täytyvään suomalaiseen palveluun tottunut voi joutua orientoitumaan eri tavalla luoviessaan ronskimmin kontaktia ottavien asiakaspalvelijoi­den parissa. Yksin matkaava nainen saa todennäköisesti kahvittelukutsu­ja, mutta kaduilla saa yleensä myyjiä ja ravintolahenkilökuntaa lukuun ot­tamatta olla rauhassa.

Lyhyt lento ja edullinen hinta vievät Bulgariaan

Bulgariassa ovat kaik­ki loman ainekset kohdallaan. Maail­man edullisimmat majoitukset, ly­hyt lentomatka ja taattu aurinko ei­vät kuitenkaan ta­kaa suosiota. Juukalaiselle Leppäsen perheelle kaikki osui kohdalleen ja lapset vietiin ensimmäiselle aurinko­lomalle lyhyen lentomatkan päähän Sunny Beachille.

Euroopan ylivoimaisesti edulli­simmat hotellit löytyvät todellakin Bulgariasta. Hinnat ovat Hotels.co­min vertailun mukaan edullisimpia jopa kaikkialla maailmassa, ainoas­taan Kambodzassa majoittuu edul­lisemmin.
Bulgariassa esimerkiksi omatoi­mimatkailija majoittuu keskimäärin 58 eurolla yö. Hinnat ovat laskeneet viime vuosista eivätkä valmismatkat­kaan ole kalliita. Jopa alle 300 eurol­la on myyty viikon valmismatkoja. Tämän matematiikan mukaan Bul­gariaan matkustamalla säästää, sillä eläminen tässä maassa on vielä EU-aikanakin huomattavasti edullisem­paa kuin Suomessa. Esimerkiksi lou­naan saa alle viiden levan eli jopa al­le kolmella eurolla ja 300 gramman pihvin alle kymmenellä levalla eli vii­dellä eurolla.

Kauden alussa palvelu on ystävällistä, mutta paikallisten ilmeet ovat suoma­laissukuisia, suupielet alaspäin -tyyliä. Ilme voi tuntua tympeältä, vaikka tym­peitä ei välttämättä halutakaan olla. Täällä on hyvä muistaa, että sitä saa mitä itsekin antaa ja bulgarialaisesta saa helposti myös keskustelukumppa­nin. Turkista poiketen Bulgariassa nai­set hoitavan tarjoilijan ja myyjän työt. Sisäänheittäjiksi on palkattu puoles­taan miehiä.

Aurinkorannikon elämä kiihtyy päi­vä päivältä kesän edetessä. Nuorisopo­rukka vaeltaa kovaäänisenä laukkui­neen menopaikkojen lähellä oleviin hotelleihin. Illan myöhäisillä tunneil­la nuorisojoukot vyöryvät läpi kau­pungin lippunsa suuntaa noudattaen ja korvia huumaavaa meteliä pitäen. Väillä istutaan koko joukolla keskel­le katua. Alkoholilla on osuus tämän joukon viihteen pidossa.
Yli viisi vuotta oppaana toiminut tietää, että tänä kesänä on tullut uu­sia säännöksiä ympärivuotokautisen metelin lopettamiseksi. Kovimman jumputuksen pitää loppua viimeis­ tään puolilta öin, joten korvat voivat säästyä pahimmilta vaurioilta. Vaikka vieläkin yöllä on meteliä, voi sen tode­ta hieman lieventyneen parin vuoden takaisesta tilanteesta.

Rantaviiva on pian kansoitettu vesira­jaan saakka. Täällä näkee monenlais­ta kulkijaa, yksi mies taivaltaa rantaa määrätietoisen näköisenä uimahousut puolitangossa. Lieneekö karannut nu­distirannalta?
Rantaravintolan parkkipaikalta ei juuri halpoja autoja löydy. Aston Mar­tinin ja 700-sarjan bemareiden rinnal­la on isoja mersuja ja Audeja. Ranta­ravintolan pitäminen näyttää näillä rannoilla olevan kannattavaa puuhaa. Eivätkä rannalla liikkumisen säännöt ole niin tiukat, etteikö auringonotta­jien reiteillä ja joukossa voisi huristel­la vanhalla kuorma-autolla. Samalla voi puhdistaa sen öljyyntyneen poh­jan ylittämällä rantaan laskeutuvan jo­kiuoman, jota kulkevat myös aurin­gonottajat.

Bulgariassa ei ole vielä euroa, vaan oma valuutta leva (BGN). Rahan vaihtamisessa kannattaa olla tarkka­na. Kadun kulmilla tarjotaan yksityis­tä rahanvaihtoa. Varsinaisia vaihto­kojuja on pitkin kaupunkia, mutta kaikista niistäkään ei kannata mennä euroja levaan vaihtamaan, sillä saat­taa saada väärää valuttaa tai ainakin huonoon vaihtokurssiin.
Tosin kannattaa varoa myös rahan­vaihtajia Helsinki-Vantaan lentoase­malla. Siellä 50 eurolla saa 80 levaa, kun seuraavana päivänä Bulgariassa luotettavana tunnetun Grown-pankin tiskiltä samalla euromäärällä 95,50 levaa eli 20 prosenttia enemmän kuin suomalaiselta rahanvaihtajalta. Voisi kysyä, kuka ottaa ylisuuria palkkioita ja kurssivoittoja, bulgarialainen vai suomalainen rahanvaihtaja?

Hintojen vertaamista helpottaa se, että hinnan levoina voi puolittaa, jol­loin saa tietoonsa hinnan euroina.
Bulgariassa saa kuitin torialueita lu­kuun ottamatta yllättävänkin helpos­ti ja kyselemättä. Ostokset lyödään kassakoneelle, joka tulostaa virallisen näköisen kuitin. Poikkeuksen tekevät paikalliset taksit, joilta kuittia ei saa edes pyytämällä. Miksi?
- Sopii se, kun laitetaan hintaan li­sää 50 prosenttia, taksimies selventää.
Valtiolta jää sievoinen summa ve­rotuloja saamatta.
Taksien hinnat eivät ole Bul­gariassa edulliset esimerkiksi Espanjan hintoihin verrattuna. Aina kuitenkin kannattaa ennen matkaa sopia hinnasta, sillä huijaritakseja liikkuu myös Sunny Beachin kaduil­la. Pahimmillaan voi joutua ryöste­tyksi tai ainakin maksamaan ylihin­taa. Luotettavan taksin maineessa ovat Tosko-merkillä ajavat taksit.
Bussi on huomattavasti edullisem­pi tapa matkustaa. Levalla pääsee pitkälle ja samalla voi aistia palasen muutakin kuin turistikylän elämää.

Opastettuja retkiä on alueella tar­jolla vaikka viikon jokaiselle päivälle. Nuorisolle on vaahtobileitä ja aurin­koristeilyjä. Historiallinen Nessebar on tutustumisen arvoinen Unescon maailmanperintökohde, myös Turkin Istanbuliin ja Bulgarian pääkaupun­kiin Sofiaan tehdään kahden päivän retkiä. Sozopolin kalastajakylässä voi aistia paikallista elämää, ja rantaelä­mään tuo vaihtelua Aquapark tai mön­kijämatka Balkaninvuorten luontoon.
Eija, Janne sekä Enni ja Santtu Lep­pänen tulivat koko joukolla ensim­mäistä kertaa aurinkoon. Sunny Beachin valintaan päädyttiin lyhy­en lentomatkan ja matkan edulli­suuden vuoksi. Pohjois-Karjalasta tultiin ensiksi Helsinkiin ja sieltä va­jaan kolmen tunnin lennolla Burga­siin ja Sunny Beachille.
- Rannasta, auringosta ja hiekka­rannoista täällä nautitaan, Eija sel­ventää.
Suomalaisia arvostetaan Bulga­riassa miellyttävinä vieraina, ei­vätkä suomalaiset näy erityisen sil­miinpistävänä ryhmänä edes hal­van alkoholin maassa toisin kuin äänekkäät kansainväliset nuoriso­porukat. Paikallisen viisauden mu­kaan Bulgarian kansallisjuoma ra­kiaa kun nauttii päivässä annoksen niin elää satavuotiaaksi. Liekö vii­saus, sillä bulgarialaisten keski-ikä on vain 69 vuotta.

Rodos

Suomalaisella sisulla
ruokaa pöytään Rodoksella

Tähän on EU:ssa tul­tu. Sitkeät 1970- ja 1980 -luvuilla maa­han naidut suoma­laisnaiset eivät ole antaneet periksi la­malle ja kurjuu­delle. Monet heis­tä pyörittävät bisnestä eivätkä voihki kansakunnan tilaa tai osoita mieltään kaduilla. He palvelevat!
Falirakissa tavernaa pitävä Sinikka Pernu-Andrikou on yksi heistä. Si­nikka lähti 28 vuotta sitten sekavis­sa tunteissa lähes vastentahtoisesti lomalle Rodokselle mukanaan pieni poikansa. Työrupeama Lapin peru­koilla ravintola Pohjanhovin tarjoi­lijana loppui, kun väki pantiin pak­kolomalle.

Rodokselle päästyään Sinikka koh­tasi samana iltana diskossa tulevan puolisonsa, jonka kanssa meni nai­misiin ja perheeseen syntyi kaksi tyt­töä.
- Poikanikin mieheni otti ystäväl­liseen kreikkalaiseen tapaan kuin omakseen, ovat oikeasti kuin isä ja poika, Sinikka sanoo.
Andrikou työskenteli hovimestari­na Hiltonissa kymmenen vuotta, jona aikana kypsyi haave omasta tavernas­ta. Haave toteutui ja nyt on takana jo yhdeksän vuotta yrittäjänä Kreikassa.

Taverna Cavosissa, minuutin käve­lymatkan päässä Falirakin satamas­ta työskentelevät omistajan lisäksi lapset puolisoineen ja kaksi vierasta. Puolisolla on oma LVI-alan yritys ja lisätienestinä hevosajeluja matkaili­joille, kun rakentaminen on taantu­massa.
Kreikan huonosta taloustilanteesta kärsii erityisesti keskiluokka. Tytöistä nuorempi, Liza on tanssinopettaja, mutta työtön. Sofianna on kampaa­ ja ja tekee myös kokin töitä tavernan keittiössä.
- Kovasti täällä on yritettävä, mut­ta on onni, että minulla on tarjota työtä lapsille ja heidän puolisoilleen. Noin 80 prosenttia kreikkalaisista te­kee kahta työtä, mikä on pakko, jot­ta tulisi toimeen, Andrikou kertoo.

Sisukas nainen tekee täyttä työpäi­vää sesonkina, talviviikonloppuisin perjantaista sunnuntaihin taverna on avoinna paikallisille. Perheellä on Ik­sian kodissa lisäksi aasi ja kolme he­vosta, joten työtä kyllä riittää.
Elääkseen on tehtävä lujasti töi­tä, sillä esimerkiksi kokopäivätyöstä pankissa maksetaan vain 430 euroa kuukaudessa. Kun kaksion vuokra on 380 euroa, ei elämiseen paljon jäisi ilman lisätöitä.
Mutta nyt matkailuyrittäjät näkevät valoa tunnelin päässä, sillä kesäksi on luvattu paljon matkailijoita.
- On sääli, että sesonki kestää vain seitsemän kuukautta, jona aikana on tehtävä koko vuoden tili. Meillä on mahtavat ilmat talvella, jolloin läm­pötila on noin 24 astetta. Sesonki voi­si aivan hyvin jatkua aina jouluun saakka, jos vain lentoja olisi tarjolla, Andrikou ihmettelee.

Suomenkieliselle matkailijalle Ro­dos on helppo kohde; suomalaisra­vintoloita on useita, ruokalistat ovat suomeksi ja kauppiaat osaavat muu­taman sanan suomea. Tosin muu­tamat luettelevat kaikki osaamansa fraasit tuskin edes tietäen niiden mer­kitystä. ”Anteksi, anteksi, ole huva , kiitos”, kuuluu Rodoksen illassa. Op­paat varoittavat ravintoloiden sisään­heittäjistä, jotka kisailevat matkaili­joiden euroista erityisesti Hippokra­teen aukiolla. Muuan matkailija mak­soi oluestaan 15 euroa. Täältä löytyy siis yllättäen myös huijareita eli varo­kaa Hippokrateen aukiolla. Tilatessa on viisasta kertoa, haluaako ison vai pienen oluen ja tarkistaa hinta ennen tilaamista.
- Pieni olut voi olla yhden litran, iso olut jopa kolme litraa ja hinta sen mukainen. Tarjoilija tosin kehottaa ”maksaa later” tai ”Suomi maksaa”, joka sisältää ironisen huomautuksen Suomen maksamista tukirahoista. Ei pidä maksaa koskaan ennen kun on saanut laskun eikä juomarahakaan ole pakollinen, mutta hyvästä pal­velusta voi antaa korkeintaan kym­menen prosenttia laskun loppusum­masta.

Kreikan kuittikäytäntö on kohentu­massa ja jopa torikauppiaalta saa kui­tin. Aina on kuitenkin poikkeuksia ja suomalaisten suosimassa Ellin yöker­hossa sai kuitin juomatilauksesta vain napakasti pyytämällä, minkä jälkeen tarjoilija ei enää vilkaissutkaan ”han­kaliin asiakkaisiinsa”. Useiden ja en­nen kaikkea humalaisten asiakkaiden laskun summan tarjoilija supisi mak­sajan korvaan kaverillisesti.
Kuitti annettiin automaattisesti kaupoissa, apteekissa, kampaamos­sa ja sen sai jopa rannalla. Taksit sen sijaan suhaavat edestakaisin kuitteja kirjoittamatta ja taksamittari laitettiin päälle vasta pyynnöstä.

Rodoksella on suhteellisen siistiä, joskin edelliskesän romua lojui vielä rantakadun tuntumassa ja aamuisin jäteastioiden ympäristössä oli siisti­misen tarvetta. Ravintoloiden vessat eivät aina kiitosta ansaitse.
Hotellin aamiaisella ruuat ja juo­mat loppuivat usein satojen asiakkai­den nauttiessa aamiaista.
Ainoat ötökät, joskin kiusalliset, olivat näkymättömiä ja söivät nilk­koihin ja käsivarsiin pieniä kutiavia paukamia terassi-illallisella.

Kaupungista pääsee bussilla kä­tevästi ja edullisesti lähikyliin. Kan­nattaa tarkistaa myös bussin paluu­aikataulu, jotta pääsee yöksi takaisin. Bussit ovat siistejä ja kuljettaja ohjaa pysäkille jäävän matkailijan jopa kul­kemaan oikeaan suuntaan. Esimer­kiksi bussimatka Falirakiin maksaa vain 2,20 euroa suuntaansa ja takaisin Mandrakin satamaan voi palata vaik­ka laivalla alle kymmenellä eurolla.

Kaupunkijunalla matkataan Van­haankaupunkiin, Monte Smithin kukkulalla olevan Apollonin temppe­lille tai ihailemaan panoraamamaise­mia viidellä eurolla. Kaksikerrosbussi kiertää saman reitin aamupäivällä 12 euron hintaan ja iltapäivällä hop on hop off -ajelu maksaa yhdeksän euroa.

Kun Rodoksen kaupungin ehdoton ykköskohde, Vanhakaupunki, on koluttu, voi lähteä laivalla lähisaarille tai Marmarikseen matkanjärjestäjän tai edullisemmin paikallisen yrityk­sen mukana kansainväliselle retkelle.
Kävellen liikuttaessa kannattaa kat­soa mihin astuu, sillä jalankulkuteillä voi olla monttuja. Sellaiseen astues­sa saattaa olkapää mennä sijoiltaan, käsi murtua ja saada vielä mustan sil­män, kuten eräälle suomalaisrouvalle kävi. Suojateillä eivät autoilijat, mo­poilijat ja moottoripyöräilijät kunni­oita jalankulkijaa eivätkä kypäräpak­koakaan.

Ilmaiset verkkoyhteydet ovat tar­jolla monissa ravintoloissa ja hotel­lien auloissa, huoneisiin yhteydet ei­vät yleensä kuitenkaan ulotu.
Posti kulkee nopeimmillaan 4-6 päivää ja hitaimmillaan kolme viik­koa. Jos haluaa lähettää perinteisen postikortin, kannattaa se tehdä he­ti. Rodoksen aurinko ottaa matkaili­jan eikä aurinkoon kannata unohtua makaamaan. Vettä on juotava run­saasti ja herkullisesta pita-leivästä saa sopivasti suoloja.