Vuoden ravintolapäällikkö<br />
Saariselältä kirjoitti<br />
avaruuskirjan

Vuoden ravintolapäällikkö
Saariselältä kirjoitti
avaruuskirjan

30.10.2024 10.11

Tulosta PDF

Vuoden ravintolapäälliköksi 2019 valittu saariselkäläinen Petri Laukkanen on tehnyt todellisen yllätysvedon kirjoitettuaan avaruusaiheisen seikkailuromaanin. Laukkasen teos ”Woman on Mars” on juuri ilmestynyt.



Woman on Mars solmii yhteen ihmiskunnan avaruusluotainohjelmien tunnetuimpia epäonnistumisia, niihin liittyviä salaliittoteorioita ja eri kansakuntien muinaisia mytologioita. Kirja myös paljastaa, mitä tapahtuu, kun Washington Postin toimittaja, Nasan astrofyysikko ja riippumaton antropologi pääsevät hajulle asiasta. Päähenkilöt kulkevat läpi salaliittojen suon ja on aihepiiriltään tänä päivänä ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan.

– Kirjan kirjoittaminen oli minulle alun perin pelkkää harrastusta omaksi ilokseni. Kun aloin työstää käsikirjoitusta, kaivelin erilaisia epäselviä tapahtumia liittyen avaruusluotainohjelmiin ja ufoihin miettien samalla, kuinka niitä voisi nivoa yhteen. Salaliittoteorioita on myös hauska kaivella ja lueskella, kun samalla voi ihmetellä kuinka uskomattomia foliopipojen horinoita internetin syövereistä löytyykään, Laukkanen kertoo.

– Woman on Mars on pikemminkin salaliittoteoria- kuin scifi-kirja. Takautumiin tein aika suuren taustatyön, ja suurin osa niistä on oikeasti tapahtunut. Yhtenä kuriositeettina kirjassa on mukana vuoden 1984 Inarijärven ohjusjupakka, johon liittyen haastattelin eläkkeellä olevaa tutkamittaajaa, joka oli ollut tuolloin töissä Rovaniemen lentotukikohdan tutka-asemalla.

Petri Laukkanen on pitkän linjan ravintola-alan ammattilainen. Hän tuli alun perin keikkatöihin Saariselälle vuonna 1992. Pysyvästi hän on asunut alueella vuodesta 2000 ja toimii nykyään Saariselän Tunturipalvelut Oy:n Majatalo Panimon johtajana.

Laukkanen valittiin vuonna 2019 ravintola-alan ProGaalassa Suomen parhaaksi ravintolapäälliköksi. Lisäksi hän on saanut Suomen Keittiömestariyhdistyksen pronssisen kunniamerkin, joka on kyseisen yhdistyksen korkein kunniamerkki henkilölle, joka ei itse toimi keittiössä.

  77 / 1610  


Asiaton sisältö