Rattijuoppoja paheksutaan –<br />
silti lähes puolet ajanut maistissa

Rattijuoppoja paheksutaan –
silti lähes puolet ajanut maistissa

19.10.2017 0.00

Tulosta PDF

Lähes puolet Liikenneturvan kyselyyn vastanneista suomalaisista kertoo ajaneensa maistissa eli alle rangaistavan määrän alkoholia nauttineena.


Melkein jokainen kuitenkin pitää rattijuopumusta vakavana liikennerikkomuksena. Kannabiksen vaikutuksen alaisena ajamiseen suhtaudutaan sen sijaan hieman suopeammin.
Liikenneturvan kysely toukokuussa päivitti tietoja suomalaisten mielipiteistä päihteiden käytöstä ja liikenteestä. Alkoholin lisäksi selvitettiin suhtautumista ajonaikaiseen huumeidenkäyttöön.
Suomalaiset suhtautuvat kovempien huumeiden vaikutuksen alaisena ajoon aavistuksen jyrkemmin kuin alkoholin ryydittämään kyytiin. Lähes kaikki (96%) pitävät amfetamiinin vaikutuksen alaisena ajamista erittäin vakavana tai vakavana liikennerikkomuksena. Alkoholin osalta vastaava prosenttiluku on 95. Mielipiteet kuljettajan kannabiksen käytöstä olivat hieman lievempiä, reilu yhdeksän kymmenestä (92%) piti sitä vakavana tai erittäin vakavana rikkomuksena.
”Päihteiden vaikutuksen alaisena ajaminen on aina merkittävä riskitekijä. Kysely osoittaa, että suomalaisten mielestä huumekuski on rinnastettavissa rattijuoppoon. Aineesta riippumatta ajokunnossa joko ollaan tai ei olla”, painottaa suunnittelija Laura Loikkanen Liikenneturvasta.

Kampanjointi kannustaa puuttumaan – ole #rohkee

Liikenneturvan kyselyyn vastanneista suomalaisista 83 prosenttia kertoo, ettei ole koskaan ajanut autolla kännissä. Yli rangaistavan määrän alkoholia nauttineena ajoon on lähtenyt 17 prosenttia vastanneista, joista valtaosa kuitenkin harvoin. Maistissa eli alle rangaistavan määrän alkoholia nauttineena kertoo ajaneensa peräti noin joka toinen (48%).
”Vaikka kohtalokkaiden rattijuopumusonnettomuuksien määrä näyttää laskusuuntaa, on maistelleiden kuljettajien osuus hieman noussut. Alkoholi erottuu etenkin kesäliikenteessä ja nuorten onnettomuuksissa”, Loikkanen kertoo.
Kampanjointi on tärkeässä roolissa, kun vahvistetaan rattijuopumuksen vastaista ilmapiiriä. Liikenneturva yhteistyökumppaneineen kampanjoi keskikesällä eritoten nuorten selvän liikenteen puolesta. #Rohkee-kampanjassa kannustetaan puuttumaan kaverin ajamiseen päihtyneenä – esimerkiksi ottamalla avaimet häneltä pois. Avuksi kampanjointiin ovat lähteneet nuorten suosimat tubettajat Mmiisas, Johanna Puhakka ja Eeddspeaks.
”Nuoria voi olla vaikea tavoittaa, joten viemme viestiä eteenpäin heidän ehdoillaan ja heidän mediakentän jättiläisten – eli tubettajien kautta. Tubettajayhteistyön avainsana on vaikuttavuus”, kuvaa Liikenneturvan järjestöpäällikkö Pasi Anteroinen.
  20 / 27  


Asiaton sisältö