Martti "Fransu" Keränen Lahden näyttelyn avajaisissa vierellään "Peltojen keskellä" vuodelta 1974. Teos on ollut näytillä myös Hämeen läänin aluenäyttelyssä.
Martti "Fransu" Keränen Lahden näyttelyn avajaisissa vierellään "Peltojen keskellä" vuodelta 1974. Teos on ollut näytillä myös Hämeen läänin aluenäyttelyssä.

Fransun taidetta esillä
näyttelyssä Lahdessa

1.9.2024 0.00

Tulosta PDF

Lahtelainen Martti "Fransu" Keränen on avannut näyttelyn Lahden keskustassa Rautatienkadulla. Näyttely on avoinna kuukauden aina syyskuun 22. päivään saakka.


Näyttely sisältää teoksia vuodesta 1974 alkaen.

- Ensimmäinen yksityisnäyttelyni oli Lahden Taidekoulun opiskeluaikana Lahden vesitornissa, joka vielä silloin toimi näköalapaikkana ja kahvilana, Martti Keranen kertoo.

Yhteisnäyttelyistä ensimmäinen Keräsellä oli jo tätä ennen Helsingin Taidehallissa 1973 lahtelaisia -näyttelyssä, jossa hän edusti taideopiskelijoita.

- Lahden taidekoulu, myöhemmältä nimeltään Lahden Taideinstituutti oli upea koulu, jossa opettajinani oli merkittäviä suomalaisia taiteilijoita mm. Reino Hietanen, Arto Pennanen, Olavi Lanu, Liisa Ruusuvaara, Arvo Siikamäki, Pentti Papinaho, Paul Osipow, Matti Koskela, Sakari Marila, Inari Krohn, Pentti Sammallahti, sanoo Keränen.

Taiteellisen työskentelyn ohessa Martti Keränen on opiskellut lastentarhanopettajaksi,humanististen tiedteiden kandiksi, kuvataidepsykoterapeutiksi ja työnohjaajaksi.

- Työskentelin aluksi lastentarhanopettajana viisi vuotta eri puolilla Suomea. Sitten sain perustettua Lahteen Lasten ja nuorten kuvataideoppilaitoksen, jossa olin opettajana ja sittemmin rehtorina 13 vuotta. Olin joitain vuosia Lahden taiteilijaseuran puheenjohtajajana sekä KAUNO ry:n puheenjohtajana aikana, jolloin Lahden taidepanimoa puuhattiin paikalle, jossa nyt toimii suuren suosion saanut MALVA.

- Tämän jälkeen toimin yksityisenä kuvataidepsykoterapeuttina 23 vuotta. Nyt olen ollut kokopäivätoimisena kuvataiteilijana vuoden 2023 alusta.

Tällä hetkellä Martti Keränen tekee teoksia sekatekniikalla, öljy- ja akryyliväreillä.

-Teokseni sisällöt kumpuavat pitkälti luonto- ja ympäristökokemuksista, jotka suodattuvat mielenmaailmani kautta henkilökohtaisiksi visionäärisiksi merkinnöiksi, hän sanoo..


FRANSUN TAIDE 23.8-22.9 2024
50 -VUOTIS JUHLANÄYTTELY
Rautatienkatu 11 A, katutaso Lahti
Avajaiset perjantaina 23. elokuuta
klo 16.00-19.00
Avoinna joka päivä
klo. 11.00-17.00
Vapaa pääsy

  69 / 897  


Asiaton sisältö



Martti Keränen "Minne matka".
 
Martti Keränen "Ojennus".
Martti Keränen "Miekkailija".
Martti Keränen "Puutarha".
 
Martti Keränen "Yhteydet".