Hannu Mäkelän Herra Huu -lastenkirjan kustannusoikeudet myyty Viroon

10.5.2015 12.22

Tulosta PDF

Rakastetuista Herra Huu -lastenkirjoista julkaistaan syksyllä 2015 vironkielinen laitos. Kustannusosakeyhtiö Paasilinna on myynyt vironkieliset kustannusoikeudet virolaiselle Pegasus –kustantamolle koskien teoksia Herra Huu (1973), Herra Huu saa naapurin (1974) ja Herra Huu muuttaa (1975).

Kuka liikkuu pimeässä, kun valot sammutetaan? Se on herra Huu, jonka tehtävänä on pelotella lapsia öisin. Hän on vanhassa puutalossa asuva pieni mies, joka itse asiassa pitää lapsista. Hän ei vain uskalla sanoa sitä, mutta Rimma ja Mikko tietävät sen. Herra Huu osaa monta hyvää vanhaa taikaa, ja lasten mielestä herra Huu onkin välillä kuin kummitus. Isoisä oli opettanut herra Huuta ensin lukemaan ja sitten taikomaan, sillä lukemaan oppiminen on näissä asioissa aivan välttämätöntä. Isoisä oli laulanut kumealla äänellä ja muuttanut esineitä eläimiksi. Sen herra Huukin osasi. Ja vaikka Herra Huu pelotteleekin mielellään, hän taitaa itse olla pelokkain kaikista.
Suomen rakastetuimpiin satuhahmoihin kuuluvan Herra Huun seikkailujen kolme ensimmäistä osaa ilmestyivät Suomessa 2013 yhteisniteenä Kustannusosakeyhtiö Paasilinnan kustantamana 40-vuotisjuhlapainoksena Huhuu, Herra Huu! Mukana ovat teokset Herra Huu (1973), Herra Huu saa naapurin (1974) ja Herra Huu muuttaa (1975).

”Ei ole vaikeampaa asiaa kuin lapsille kirjoittaminen. Lapsilukija on aina ehdoton, häntä ei voi huiputtaa.” – Hannu Mäkelä
Herra Huun isä, Topelius- ja Finlandia -palkittu Hannu Mäkelä (s. 1943) on kirjoittanut yli 40 lastenkirjaa. Yhteensä hänen tuotannossaan on liki 200 teosta: romaaneja, muistelmia, runokirjoja, näytelmiä, kuunnelmia ja toimitettuja kirjallisuuskokoelmia. Kirjallisuuden valtiopalkinnon hän on saanut peräti viidesti. Mäkelän teoksia on käännetty 16 kielelle.

  888 / 897  


Asiaton sisältö