Iso-Syöte takoo<br />
kävijäennätyksiä

Iso-Syöte takoo
kävijäennätyksiä

8.10.2020 14.45

Tulosta PDF

Etelä-Suomen kärvistellessä vesisateissa, Suomen eteläisimmässä tunturissa Iso-Syötteellä nautittiin ennätyksellisen vilkkaasta ja lumisesta joulusta ja vuodenvaihteesta.


Alueelle tälle kaudelle tehdyt suurinvestoinnit auttoivat vauhdittamaan myynti- ja asiakasennätyksiin. Marras-joulukuussa valmistuneet majoitus-, infra- ja palveluhankkeet monipuolistivat tunturin tarjontaa kertaheitolla.

Loistavat lumiolosuhteet

Reilusti yli puolimetriset hanget ja avointen rinteiden määrä onnistuivat aktiivisesta viestinnästä huolimatta yllättämään monet Etelä- ja Keski-Suomesta saapuvat lomalaiset. Loppuvuoden hyvien pakkaskelien ja suuren luonnonlumen määrän ansiosta Iso-Syötteen seitsemästätoista rinteestä avoinna oli joululomalla jo 16.

– Lumitilanne Iso-Syötteellä on mielettömän hieno ja asiakkaita oli rinteillä joulusesonkina tuhansia enemmän kuin edelliskaudella samaan aikaan. Olosuhteiden lisäksi kiitosta tuli kesän aikana tehdyistä rinneinvestoinneista, joihin kuului valaistuksen uusimista ja rinteiden maapohjien muokkauksia, kertoo Hiihtokeskus Iso-Syöte Oy:n toimitusjohtaja Jorma Terentjeff.

Laskettelija Iso-Syötteen eturinteillä 5.1.2020

Asiakkaat viihtyivät rinteessä pitkään, kasvua nähtiin erityisesti 4-6 päivän lipuissa. Yhä useampi myös vuokrasi lasketteluvälineet paikan päältä.

Uutta hotellimajoitusta ja palveluita

Uusi Iso-Syötteen keskus vauhditti osaltaan asiakasvirtojen kasvua talvikauden ensimmäisellä sesongilla. Marras- joulukuussa valmistunut investointikokonaisuus sisältää 60 huoneisen KIDE Hotellin oheispalveluineen, ravintola Tuba Iso-Syötteen, KIDE Kuntosalin ja Pudasjärven kaupungin tapahtumatila LumiAreenan.
– Uusi kokonaisuus sai loistavan vastaanoton asiakkailta ja KIDE Hotellin 60 keittiöllistä ski-in huonetta olivat loppuunmyytyinä lähes koko sesongin ajan. Asiakkaat löysivät uusien palveluiden pariin ja myös ravintola Tuba ja LumiAreena saivat lennokkaan lähdön. Yksi suurimmistä yllättäjistä oli KIDE Kuntosali, jossa treenaajia riitti päivittäin aamusta iltaan. Sekä harrastajien, että ammattiurheilijoiden käyttöön sopiva sali oli sekin selvästi kaivattu lisä Iso-Syötteen palvelutarjontaan, Jorma Terentjeff kertoo.

Kaikissa KIDE Huoneissa on keittiö,
kuivauskaappi ja parveke.


Lauhoista päivistä huolimatta lumitilanne Iso-Syötteellä on edelleen ennätyksellinen ja myös alkaneen vuoden ensikuukausista odotetaan vilkkaita. Uusi KIDE Hotelli palveluineen ja hissilippuetuineen houkuttelee laskettelevia asiakkaita myös huippusesonkien ulkopuolella.

– Tammi-helmikuussa on loistava aika vierailla tunturissa ja nauttia rinteistä, LumiAreenan ja Tuban esiintyjistä, sekä muista monipuolisista talviulkoilumahdollisuuksista. Alkuvuodelle saa vielä hyvin äkkilähtöjäkin, mutta hiihtolomaviikoilla tunturiin mielivien kannattaa varata lomansa pian, Terentjeff vinkkaa.

Iso-Syöte on vuosina 2017, 2018 ja 2019 kansainvälisissä World Ski Awardseissa Suomen parhaaksi hiihtokeskukseksi valittu laskettelukeskus. Terentjeffin perhe on omistanut keskuksen vuodesta 2000. Iso-Syötteen kasvava matkailukeskittymä sijaitsee Pudasjärvellä, luonnonkauniin Syötteen kansallispuiston ympäröimänä 140 kilometriä ja n. 1,5 tuntia Oulusta Koilliseen.

KIDE Hotel by Iso-Syöte on Terentjeffin perheen omistama, 60-huoneinen ski-in hotelli, joka avasi ovensa asiakkaille marraskuussa Iso-Syötteen parhaalla paikalla, aivan laskettelurinteiden juuressa. Teknisesti huippumoderni hotelli on suunniteltu palvelemaan erityisesti aktiivista lomailijaa. Sen toiminnan kulmakivenä on digitaalisuuden lisäksi ekologisuus.

Tuba– Iso-Syöte on ekohenkinen kulttuuriravintola, joka tukee paikallista ruoantuotantoa. Ravintola kuuluu Oulussa vuonna 2013 perustettuun Tuba Food & Lounge ravintolaketjuun.

  477 / 897  


Asiaton sisältö