Päivikin elämyskylä tavoittelee
100 000 kävijää Leville vuosittain

21.1.2016 14.20

Tulosta PDF

Päivikki Palosaaren omistama Hullu Poro Oy avaa Levin Könkäälle kansainvälisillekin markkinoille tähtäävän Tonttulan elämyskylän, jollaista ei löydy toista maailmassa.


Tonttulan visio on olla vuonna 2020 Euroopan tunnetuin ja vetovoimaisin tarinoihin ja mytologiaan pohjautuva elämysmatkailukohde. Elämyksen merkitys Tonttulassa on syvempi kuin teemapuistoissa yleensä. Tonttulan kokeminen pohjautuu todellisuuden ja fantasian elementtien havainnoimiseen vierailijan oman kehon ja ajan määrittämissä raameissa. Kokemus on jokaiselle erilainen ja monitasoinen, niin lapsille kuin aikuisille. Tonttula ei kilpaile perinteisten huvipuistojen keinoin rakentamalla luonnosta tai tarinasta irrallisia vetovoimatekijöitä. Kävijälle Tonttula on vähintäänkin tonttu- ja maahiselämys, ja parhaimmillaan syvällinen kokemus - osa itsensä löytämistä.

Mittavat investoinnit

Elämyskylä avataan vaiheittain ja suurimmat investoinnit ajoittuvat kaikkiaan vuosille 2013-2017. Tänä aikana Hullu Poro Oy investoi elämyskylään ja sen sisältöihin kaikkiaan noin 3 miljoonaa euroa. Kävijätavoite kasvaa puiston rakentamisen myötä ollen vuonna 2020 noin 100 000 vuotuista kävijää. Työllistämisvaikutukset alueelle ovat mittavat.

Levin tavoite vuodelle 2020 on saavuttaa 900 000 kävijää nykyisen 600 000 sijaan. Nykyisellään yöpymisvuorokausia on 2,4 miljoonaa viipymän ollessa keskimäärin 4 vrk. Tonttulan myötä tavoitteena on kasvattaa paitsi kävijämääriä, myös pidentää viipymää, jonka kautta arvioidaan matkailutulon lisäystä Kittilän ja Levin alueelle vuonna 2020 saatavan 11,3 miljoonaa euroa. Tonttulan osuus koko Kittilän ja Levin alueen matkailutulosta on arvioitu tuolloin olevan noin 4 %.

Vastuullisia elämyksiä Ounasjokivarressa

Tonttula rakennetaan luonnonkauniille paikalle Ounasjoen rantatörmälle. Toiminnassa ja kehittämisessä huomioidaan ympäristövaikutukset ja tehdään valinnat kestävän matkailun periaatteen näkökulmasta. Tonttulan taustalla olevan Hullu Poro Oy:n liiketoiminnassa laatu ja ympäristö ovat merkittävässä roolissa. Yhtiön hotellitoiminnoille myönnettiin vastikään ISO 9001 -sertifikaatti ja seuraavana vaiheena on ISO 14001 -ympäristösertifioinnin hakeminen.

Kansainvälisen tarinan alku syntyi jo Päivikki Palosaaren lapsuuden leikeissä

”Metsässä leikkiessäni huomasin, kuinka puilla oli oma sielunsa ja hahmonsa. Metsä on puhutteleva paikka, kun sitä osaa katsoa ajatuksella”, sanoo Palosaari. ”Havaitsin myös, kuinka kuutamo näyttää maailman ihan toisenlaisena”, hän jatkaa. Tämän luonnon kokemisen yhdistettynä lappilaisuuteen ja mytologiaan Palosaari on halunnut mahdollistaa kaikille Tonttulan vieraille.

Tonttulan elämyskylä pohjautuu tarinaan, jota Hullu Poron luova tiimi työsti englantilaisen dramaturgian professorin Allan Owensin johdolla. Keltanuttuisen Tontun tarina on globaali, kansainvälinen satu, jolle uskaltaa povata paikkaa uusien satuklassikoiden joukossa. Tarinan juuret ovat vahvasti Lapissa ja Könkään kylässä, mutta se kuljettaa vierasta myös maailman ääriin, matkoille eri mantereille. Tonttulan elämyskylästä löytyy Lapin tonttujen ja maahisten salattu paikka, Tonttulan Piilo, joka nyt ensi kertaa avataan ihmiskunnalle.

  825 / 897  


Asiaton sisältö