Kansainvälinen lentotapahtuma<br />
järjestetään Tampereella ensi vuonna

Kansainvälinen lentotapahtuma
järjestetään Tampereella ensi vuonna

30.12.2021 0.00

Tulosta PDF

Kansainväliset lentokentät ja lentoyhtiöt tapaavat toisensa Tampereella 23.–25. helmikuuta 2022. Tapahtuman hakijoina olivat Tampereen kaupunki, Business Tampere ja Visit Tampere.


Tapahtumaan odotetaan yli kuuttasataa lentoalan päättäjää keskustelemaan nykyisistä ja tulevaisuuden lentoreiteistä.

Vuonna 2020 tapahtuma järjestettiin Turkin Antalyassa, mutta tänä vuonna tapahtumaa ei järjestetä lainkaan. Tampereella tapahtuman teemaksi valittiin Connect with ice. Tavoitteena on tarjota kongressidelegaateille elämyksiä talvisessa luonnossa.

– Lentoalan päättäjät kokoontuvat Tampereelle tapaamaan toisiaan ensi kertaa rajoitusten jälkeen. Tarve fyysisille tapaamisille ja kasvokkain neuvotteluille on tällä hetkellä suuri. Tapahtuma järjestetään Suomessa ensimmäistä kertaa, ja sen myötä saamme Tampereelle tärkeitä lentoreiteistä päättäviä henkilöitä sekä pääsemme näyttämään heille alueen parhaat puolet, kertoo lentoliikenteen erityisasiantuntija Marja Aalto Visit Tampereesta.

– Tampere tunnetaan merkittävänä kansainvälisten tapahtumien kaupunkina. CONNECT aloittaa Covid-19-jälkeisten merkittävien tapahtumien sarjan Tampereella ja hyvin suurella todennäköisyydellä myös kansainvälisesti. Jatkoa seuraa esimerkiksi jääkiekon maailmanmestaruuskisojen muodossa toukokuussa. Tämä on erinomainen mahdollisuus tuoda Tamperetta esille lentoliikenteen vaikuttajien ja matkailijoidenkin näkökulmasta. CONNECT on koko seudulle tärkeä tapahtuma ja helmikuu on loistava tilaisuus nostaa esiin muun muassa talviosaamistamme lentoliikenteessä.

Erityisosaamisemme talvikunnossapidossa, eli niin sanottu snowhow, on jo nyt maailmalla laajasti tunnettua, mutta CONNECT antaa mahdollisuuden esitellä sitä lentoliikenteen päättäville tahoille ja alan muille huippuosaajille, sanoo Business Tampereen ja Visit Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen.

18. kerran järjestettävä CONNECT on lunastanut paikkansa yhtenä ilmailualan tärkeimmistä tapahtumista Euroopassa. Nyt tapahtuman tavoitteena on auttaa erityisesti lentoverkostojen uudelleenrakentamisessa ja strategian uudelleensuunnittelussa.

– COVID-19-pandemian musertavien vaikutusten jälkeen tapahtumamme tarjoaa lentoteollisuuden väelle korvaamattoman alustan verkostoitua. Pandemia on tuonut esiin ihmisten välisten yhteyksien ja fyysisten tapahtumien merkityksen. Odotamme innolla, että saamme tuoda lentoteollisuuden ihmiset yhteen Tampereelle, sanoo CONNECT Route Development Forumin toimitusjohtaja Karin Butot.

Tapahtuman virallisena lentoyhtiönä toimii airBaltic.
– airBaltic on yksi alueen suurimmista lentoliikenteen toimijoista, ja olemme innoissamme mahdollisuudesta olla CONNECT Route Development Forumin virallinen kumppani. Lentoteollisuus tulee toimimaan moottorina ihmisten fyysisten siteiden palauttamiseksi ympäri maailmaa ja CONNECT tulee olemaan ammattilaisille paikka, jossa he voivat keskustella turvallisimmista, tehokkaimmista ja kestävimmistä tavoista matkustamisen palauttamiseksi, toteaa airBalticin toimitusjohtaja Martin Gauss

  373 / 897  


Asiaton sisältö