Jussi Mäntynen: Jääkarhut, 1919, pronssiveistos.
 
Jussi Mäntynen: Jääkarhut, 1919, pronssiveistos.
 

Keräilyn lumoa ja taiteen verkostoja
 –näyttely Villa Gyllenbergissä

23.3.2016 15.26

Tulosta PDF

UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiöllä on 727:n taideteoksen kokoelma, josta on valittu 44:ltä tärkeimmältä taiteilijalta 64 teosta näyttelyyn Villa Gyllenbergiin. Näyttely juhlistaa säätiön 10-vuotistaivalta ja se avautui yleisölle tänään.



Näyttelyn nimi Keräilyn lumoa kertoo fragmentaarisesti muodostuneen kokoelman tarinan, kun taas taiteen verkostoja viittaa mielenkiintoisiin kokoelmasta kumpuaviin verkostoihin mm. yritysjohtaja-mesenaattien, taidekeskusten ja taiteilijoiden välillä. Näyttelyn tarjoaa myös uutta tutkimusta joistakin kokoelmateoksista.


Maalauksia, veistoksia, valokuvia

Näyttely tarjoaa monipulisen läpileikkauksen säätiön kokoelmista käsittäen maalauksia, veistoksia, etsauksia ja valokuvia.
Teosten aikajänne ulottuu 1700-luvulta aina 2000-luvulle asti. Näyttelyn keskiössä on 15 teosta säätiön Augsburgissa sijaitsevasta eurooppalaisen nykytaiteen kokoelmasta, jonka taiteilijoista mainittakoon A. R. Penck, David Hockney, Markus Lüpertz ja Sigmar Polke.

Mukana on myös suomalaista taidetta mm. Elin Danielsonin Tyttö ja kissat kesäisessä maisemassa (1892), osa Hugo Simbergin etsaussarjasta (1899-1900) sekä mm. Ahti Lavosen, Antti Favénin, Bror Börjesonin, Eero Järnefeltin, Einar Ilmonin, Helene Schjerfbeckin, H. Ahtelan, Juhana Blomstedtin, Pentti Sammallahden ja Yngve Bäckin teoksia.

Näyttelyn on tuottanut yhteistyössä Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö ja UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiö ja sen on kuratoinut UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön toiminnanjohtaja, FT Anna-Maria Wiljanen..

Näyttelyssä oheisohjelmaa

Näyttelyn yhteydessä järjestetään kolmiosainen luentosarja, joka käsittelee yritysten taidekokoelmia ja taiteen verkostoja. Luennot sisältyvät museon pääsymaksun hintaan.
Luennot:
30.3. klo 18 FT Teija Luukkanen-Hirvikoski: Yritysten taidekokoelmat ja -ohjelmat Suomessa
27.4. klo 18 FT Anna-Maria Wiljanen: UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön kokoelman tarina
25.5. klo 18 FT Anna-Maria Wiljanen: Taiteen verkostot UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön kokoelmassa.
Näyttely on avoinna 23.3.-22.6.2016 Villa Gyllenbergissä osoitteessa Kuusisaarenpolku 11, Helsinki.

TEKSTI JA KUVAT: Raimo Granberg



  808 / 897  


Asiaton sisältö



UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön toiminnanjohtaja, FT Anna-Maria Wiljanen esittelemässä Elin Danielsonin teosta Tyttö ja kissat kesäisessä maisemassa (1892).
 
 
Pekka Halonen: Nainen rannalla, 1920, öljy kankaalle.

 
Rafael Warfi: Keltainen asetelma, 1980-luku, öljy kankaalle.