Kesärenkailla ei kannata<br />
lähteä pääsiäisen viettoon

Kesärenkailla ei kannata
lähteä pääsiäisen viettoon

13.4.2022 0.00

Tulosta PDF

Säätiedotukset ennustavat jälleen kerran maahamme todella vaihtelevia kelejä. Yöpakkasia riittää vielä pitkälle pääsiäisen tienoille, joten huhtikuun automatkat on turvallisinta tehdä talvirenkaat alla.

Takatalvi iski Suomeen toden teolla alkuviikosta, eikä edes eteläisin Suomi jäänyt vaille lumipeitettä. Lämpötilakaan ei tahdo pysyä nollan yläpuolella. Tämä tarkoittaa sitä, että tienpinnat voivat paikoitellen olla todella liukkaat.
”Vaikka talvirenkaiden käyttöpakko päättyikin maaliskuun loppuun, on talvirenkaita edelleen mahdollista, ja jopa suotavaa käyttää, olivatpa ne sitten nastattomat tai nastalliset. Pitkätkin ennusteet povaavat harvinaisen kylmää keliä pääsiäisen tienoille saakka, Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora varoittaa.
Näin ollen on syytä harkita tarkkaan, minkälaisilla renkailla on lähdössä pääsiäisen aikaan liikenteeseen.
”Nyt ei auta tarkastella vain oman paikkakunnan säätilaa vaan kurkkia hieman laajemmin matkalle osuvien paikkakuntien säätä.

Renkaat alle kelin, ei kalenterin mukaan

Talvirenkaiden käyttöaikaa koskevat säännöt muuttuivat 1. kesäkuuta 2020. Takatalven koittaessa on ehkä hyvä kerrata, mitä uudet säännöt pitävät sisällään.
Lain mukaan niin nastallisia kuin nastattomiakin talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun (1.11.–31.3.) aina, jos sää tai keli sitä edellyttää.
”Nastarenkaita saa käyttää tuona samana aikana tai muunakin aikana, mikäli sää- tai keliolosuhteet sitä edellyttävät. Edellytykset täyttyvät, jos alueen tieverkolla, myös pienemmät tiet huomioiden, esiintyy liukkautta tai sen uhkaa.”
Nastattomia talvirenkaitahan saa käyttää kelistä riippumatta aina. Niitä ei kuitenkaan suositella ympärivuotiseen käyttöön, sillä talvirenkailla ajettaessa vesiliirtoriski on märällä kelillä huomattavasti suurempi kuin kesärenkailla.
”Hyvä nyrkkisääntö on se, että renkaat valitaan vuodenajan ja ennen kaikkea kelin mukaan”.
Talvirenkaissa tulee olla kulutuspintaa lain mukaan vähintään 3 mm.

Huhtikuun automatka tehdään talvirenkain

Mikäli automatka suuntautuu pohjoisen laduille tai rinteisiin vielä huhtikuun aikana, on syytä varautua ressuun talvirenkain.
”Keskisestä Suomesta ylöspäin yöpakkasten liukastamia teitä voi esiintyä vielä pitkälle huhtikuun puolenvälin tietämille, pohjoisemmasta Suomesta puhumattakaan”, Nuora muistuttaa.
Oikeiden ja hyväkuntoisten renkaiden lisäksi tien päälle tarvitaan oikea asenne. Renkaat ja sopiva vauhti ovat edullinen henkivakuutus.
”Ethän unohda myöskään varata matkaan riittävästi aikaa ja leppoisaa matkamieltä. Tällä tavoin kaikki pääsevät turvallisesti perille ja vielä kotiinkin.”

  348 / 897  


Asiaton sisältö