Konginkankaan kuolonkolarin<br />
syyt selvitetty, ei syytteitä

Konginkankaan kuolonkolarin
syyt selvitetty, ei syytteitä

24.3.2022 9.35

Tulosta PDF

Konginkankaalla 9.1.2022 tapahtuneen liikenneonnettomuuden tutkinta valmistunut Hätäkeskus sai 9.1.2022 klo 12.39 ilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta Konginkankaalla, jossa osallisena kaksi henkilöautoa. Tehtävälle määrättiin useita poliisipartioita sekä pelastuksen- ja ensihoidon yksiköitä.



Tapahtumapaikalla ilmeni, että valtatiellä neljä Konginkankaan kohdalla pohjoiseen suuntaan matkalla ollut henkilöauto oli lähtenyt ohittamaan edellä ajanutta raskasta ajoneuvoyhdistelmää. Ohitustilanteessa, loivasti oikealle kaartuvassa mutkassa ajoneuvon kuljettaja on menettänyt ajoneuvon hallinnan, sillä seurauksella, että ajoneuvo on lähtenyt sivuluisuun. Pohjoiseen matkalla ollut ajoneuvo ajautui vastaantulevien kaistalle, törmäten vasen kylki edellä vastaan tulleeseen henkilöauton etuosaan. Törmäyksen jälkeen etelän suuntaan matkannut henkilöauto osui raskaan ajoneuvoyhdistelmän vasempaan kylkeen.

Onnettomuudessa menehtyi kaksi henkilöä ja loukkaantui yhteensä neljä henkilöä.

Onnettomuuspaikka sijaitsee VT4:llä Konginkankaalla. Pohjoiseen mentäessä Konginkankaantien risteyksen jälkeen alkaa 800m pitkä ohituskaista, missä nopeusrajoitus on 80km/h. Onnettomuus on tapahtunut ohituskaistatiealueella (622 ajokaistaopastus).
Tien kunnossapidosta vastaa Keski-Suomen ELY-keskus, joka on sopinut tienpidosta YIT Suomen kanssa.
Tieolosuhteet tapahtumahetkellä 9.1.2022 kello 13:00
-poutainen pakkaspäivä
-tien pinnan lämpötila -13,5, Ilma -15,5, Kastepiste -17,1
-viimeisin merkittävä lumisade ollut 6.-7.1.
-ajoradat kuivat, mutta ajoratojen väliin muodostunut jäätä
-ohituskaistat eivät täysin puhtaat
Tienhoidollisesti asiassa on noudatettu Liikenneviraston laatimaa maanteiden talvihoidosta annettua ohjetta 33/2018.
Onnettomuus tapahtui ohitustilanteessa keskikaiteettomalla ohituskaistaosuudella. Onnettomuuspaikka oli ylämäkeen ulkokaarteessa, jossa tapahtui ajoneuvon hallinnan menetys ja törmäys vastaantulevien kaistalla. Ajourat olivat ennen onnettomuuspaikkaa pitävät ja niiden ulkopuolella alueet jäisiä tai lumipolanteisia. Olosuhteet ovat olleet vastaavat myös onnettomuuspaikan jälkeen. Onnettomuuspaikka on ajokaistojen osalta ollut erittäin liukas. Ohituskaista on myös ollut hienokseltaan pakkaslumipeitteinen.
Konginkankaan alueella oli vallinnut ennen onnettomuutta useamman päivän ajan kylmä, heikkotuulinen, pääosin poutainen pakkassää, joskin ajoittain oli tullut heikkoa pakkaslumisadetta. Sää oli ollut ajoittain myös selkeä. Selkeään kylmään ilmamassaan syntyy talvisessa korkeapainetilanteessa helposti matalaa sumupilveä (tuulen nopeudesta riippuen muutaman kymmenen tai sadan metrin korkeuteen). Tällainen matala sumupilvi koostuu syntyessään tyypillisesti pienistä vesi(sumu)pisaroista, jotka kuitenkin kovalla pakkasella (yli 10 astetta) muuttuvat nopeasti pieniksi lumikiteiksi ja satavat pikkuhiljaa alas, jolloin pilvi hälvenee. Kireällä pakkasella (alle - 20 astetta) pilvi muodostuu ilman näkymättömästä vesihöyrystä suoraan hennoksi jääkidepilveksi.

Konginkankaan turmapaikka sijaitsee hieman muuta ympäristöään korkeammalla. Talvella matalaa sumupilveä esiintyy tyypillisesti mäkien lakialueilla. Tällainen vähäinenkin korkeusero saattaa aiheuttaa sen, että kylmissä talvisissa pakkastilanteissa mäkien lakialueilla ajoittain esiintyvä matala sumupilvi kuuraannuttaa tiet, kun pilven kosteus muuttuu tienpinnalla kuuraksi, joko suoraan ilmasta härmistymällä tai alijäähtyneistä sumupilvipisaroista tienpintaan jäätymällä. Edellä mainittu ilmiö voisi selittää sen, miksi Konginkankaan onnettomuuspaikan tienoilla kaistojen ajourat olivat kuuraiset, kun sen etelä- ja pohjoispuolella pääosin paljaat ja kuivat.

Poliisi on tutkinut asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kuoleman tuottamuksena ja useina vammantuottamuksina. Esitutkinta ei johda syyteharkintaan epäillyn menehtymisen johdosta.
Asiaan liittyvien kuolemansyynselvittämiset ovat edelleen kesken.
Poliisi ei tiedota asiasta tämän jälkeen.

  353 / 897  


Asiaton sisältö