Koskettava kirja Sulo Karjalaisen
ja orvon Juuso-karhun elämästä

22.5.2023 11.02

Tulosta PDF

UUSINTA v. 2018 - Kirjailija, kirkkoherra Vesa Tuomisen ja käsikirjoittaja Esa Silanderin kirja Karhumies julkaistaan maaliskuun alussa.


Kuusamolainen Sulo Karjalainen on adoptoinut emonsa menettäneitä karhunpentuja ja elänyt niiden kanssa vuosikausia. Hän on käynyt karhujensa kanssa kalassa ja metsällä. Hän on nukkunut niiden kanssa ja tarkkaillut niiden unirytmiä. Elämäntyöllään Sulo on näyttänyt, että ihmisen ja karhujen välinen yhteys voi kasvaa ystävyydeksi.

Kuusamon suurpetokeskuksessa Sulo Karjalaisen hoivissa elää kuusi karhua: Niisku, Tessu, Nätti, Reeta, Vyöti ja Juuso, karhuista tunnetuin. Karhut ovat esiintyneet televisiossa sekä lehdissä, ja taidemaalari Juuson töitä on ollut esillä näyttelyissä. Nyt Sulon, Juuson ja koko suurpetokeskuksen tarina on koottu yksiin kansiin.

Karhumies-kirja kertoo, kuinka suurpetokeskus sai alkunsa Sulon toimiessa suurpetovahinkoja tutkivassa tutkimusryhmässä 1980-luvulla. Ensimmäiset kasvatit olivat huonokuntoisena pelastettuja ilveksenpentuja, mutta vuonna 1994 tarhalle muutti ensimmäinen karhu, ammutun emonsa vierestä pelastettu Vyöti. Hiljalleen Sulon hoiviin tuli muitakin karhuja ja keskus kasvoi nykyisiin mittoihinsa.

Keskuksen karhut eivät ole lemmikkieläimiä, vaikka ne eivät enää vapaudessa selviäisikään. Sulo on oppinut puhumaan niiden kieltä ja ymmärtämään niiden ajatuksenjuoksua. Hän tietää kokemuksesta, että luonnossa karhut väistävät ihmistä. Keskuksen karhut sen sijaan heittäytyvät leikkisiksi tai innostuvat jutustelemaan, kukin luonteensa mukaan. Yli kahteen vuosikymmeneen mahtuu vain yksi vakava vaaratilanne: ylivilkas ja muita huonommin keskukseen sopeutunut karhu huitaisi Suloa niin, että tämä joutui sairaalahoitoon.

Erityisen huomion kohteena on yleensä Juuso-karhu, lähes 500-kiloinen uros, joka nauttii taulujen maalaamisesta ja paikkojen hajottamisesta. Yhdessä Sulo ja Juuso remontoivat suurpetokeskusta, ja 19-vuotias karhu vaatii edelleen Sulon viereensä mennessään talviunille.

Karhumies-teoksen ovat kirjoittaneet Suloa ja karhua moneen otteeseen haastatellut kirjailija, kirkkoherra Vesa Tuominen ja käsikirjoittaja Esa Silander, jonka aiempiin töihin kuuluu mm. Kultaisella Venlalla palkitun Eränkävijät-ohjelma. Kirjan persoonallinen kuvitus on koottu pääosin Tapio Paappasen aiemmin julkaisemattomista kuvista ja Sulo Karjalaisen arkistoista.

  214 / 897  


Asiaton sisältö