Kreikka jatkossakin Matka-<br />
messujen partnerimaana

Kreikka jatkossakin Matka-
messujen partnerimaana

19.12.2021 0.00

Tulosta PDF

Matkailuaan vähitellen avaava Kreikka jatkaa Matkamessujen partnerimaana myös tulevilla vuoden 2022 Matkamessuilla. Matkamessut järjestetään seuraavan kerran 21. – 23.1.2022.


Kreikan esittäytyminen Matkamessujen 2021 partnerimaana julkistettiin vuosi sitten. Matkamessut jouduttiin pandemian vuoksi siirtämään tammikuulle 2022 mutta partnerimaa pysyy. Yhteistyötä jatketaan Kreikan kansallisen matkailuorganisaation ja Matkamessujen molemminpuolisesta toiveesta sekä aivan erityisesti Matkamessuja odottavan yleisön pyynnöstä.

Suomen matkailualan liitto SMALin selvityksen mukaan juuri Kreikkaan ostettiin pandemiaa edeltäneenä vuonna 2019 eniten lomamatkoja.

”Olemme iloisia yhteistyön jatkumisesta. Kreikka on jo monena vuonna ollut suomalaisten suosituimpia kohteita, ja maan matkailumahdollisuuksien laajempaa esittelyä on kovasti toivottu ja odotettu. Kreikka tulee olemaan monen suomalaisen määränpää heti, kun pandemian patouttamia matkustushaaveita päästään toteuttamaan”, iloitsee Matkamessujen Business Manager Lumia Ankkuri.

Kreikka hurmaa sekä tuttuudellaan että yllätyksillään

Ensi tammikuun Matkamessuilla Kreikka näkyy ja kuuluu. Partnerimaan statuksella oleva kohde esittäytyy niin osastoilla monien kreikkalaisten toimijoiden voimin kuin tapahtuman ohjelmassa. Kreikka lupaa yllättää messuvieraat esittelemällä uusia puolia ja aktiviteetteja.

”Olemme ylpeitä siitä, että Kreikka on Matkamessujen partnerimaa tammikuussa 2022. Suomi ja muut Pohjoismaat ovat Kreikan matkailulle tärkeitä, ja haluamme että yhä useammat matkailijat pääsisivät tutustumaan kohteisiimme. Turvallisuus, aitous ja kohteidemme vahva identiteetti ovat tärkeitä syitä sille, miksi miljoonat matkailijat vierailevat Kreikassa myös jatkossa”, kertoo Kreikan kansallisen matkailuorganisaation pääsihteeri Dimitris Fragakis.

Matkamessuilla tuodaan esiin Kreikan rikas historia antiikin kohteista luostareihin ja perinteisiin kreikkalaisiin kyliin. Myös maan monipuolinen luonto tulee esille upeine luontokohteineen ja aktiviteetteineen, unohtamatta kreikkalaista ruokakulttuuria. Eri kohteiden ja aktiviteettien lisäksi messukävijä pääsee tutustumaan siihen, miten Kreikassa voi matkailija vierailla mahdollisimman vastuullisesti niin, että kohteiden luonto ja yhteisöt kestävät matkailijamäärät.

  376 / 897  


Asiaton sisältö