Jouni Palosaari otti vastaan palkinnon matkailuparlamentisssa Rovaniemellä.
Jouni Palosaari otti vastaan palkinnon matkailuparlamentisssa Rovaniemellä.

Leville Lapin vuoden
matkailuteko -palkinto

3.10.2024 15.31

Tulosta PDF

Rovaniemellä jatkuvassa Lapin matkailuparlamentissa jaettiin torstaina Vuoden Lappilainen Matkailuteko -palkinto ja kunniamaininta toimijoille, jotka ovat esimerkillisesti edistäneet matkailun kehitystä Lapissa. Palkintoa on jaettu vuosittain aina vuodesta 2017 alkaen.


Vuoden 2024 Lappilainen Matkailuteko palkinto ojennettiin Levi Ski Resortille. Miksi? "Levi Ski Resort palkitaan vahvasta työstä ympärivuotisuuden ja sesonkien pidentämisen eteen. Levillä talvikausi on saatu pidennettyä 7 kuukauteen innovatiivisella lumen säilömisellä ja korkeatasoisella lumetuksella.

Lumivarmuuden ansiosta alppihiihdon maailmancupin osakilpailuja on järjestetty jo 20 vuotta Levillä, tuoden valtavaa maailmanlaajuista näkyvyyttä niin Leville kuin koko Lapille. Talviolosuhteiden varmistamisen lisäksi Levi Ski Resort on panostanut jo pitkään kesäkauden palveluihin kuten seikkailupuistoon, aktiviteettipuistoon ja bike-parkiin. Osoituksena Levin ja koko Tunturi-Lapin ympärivuotisen matkailun kehityksestä kaksi eri lentoyhtiötä on jo julkaissut kansainväliset reittilennot Kittilään kesällä ja syksyllä 2025."


Kunniamaininta: Sustainable
Travel Finland ohjelma, Visit Finland


Visit Finlandin Sustainable Travel Finland ohjelma palkitaan vahvasta työstä matkailuyritysten ja alueiden kestävyyden kehittämiseksi. STF ohjelma tarjoaa yhtenäisen polun ja työkalupakin kestävyyden kehittämiseen. STF ohjelma käynnistyi vuonna 2019 ja merkin on nyt saanut jo yli 400 yritystä, joista 128 on Lapista. STF polulla on yhteensä 342 lappilaista yritystä. Lapin matkailuelinkeinon liitto pitää tärkeänä, että Sustainable Travel Finland ohjelma saa riittävät resurssit jatkua ja kehittyä tulevaisuudessakin.

  56 / 897  


Asiaton sisältö