Maaseudun matkailuyrittäjät<br />
odottavat vilkasta kesää

Maaseudun matkailuyrittäjät
odottavat vilkasta kesää

26.5.2016 11.10

Tulosta PDF

Suomessa ja maailmalla jakamistalous on suuressa nosteessa. Uber-taksien lisäksi on kyse paljon muustakin. Esimerkiksi kotimajoitus ja AirBnb ovat kasvavia toimintatapoja.


Suomen maaseutumatkailuyrittäjät korostavat, että sääntelyn ja lainsäädännön on pysyttävä muutoksen mukana. Vieläkin parempaa olisi se, että lainsäädännöllä varmistettaisiin elinkeinonharjoittajien taloudellisesti kestävät toimintamahdollisuudet.

Koko maan kattava maaseutumatkailuyritysten verkosto on hyvä esimerkki toimivasta ja ammattimaisesta matkailutoiminnan kehittymisestä ja kasvusta, jota ei kannata liiallisella ja epäreilulla sääntelyllä haitata. Maukkaan lähiruoan, puhtaan ja rauhallisen luonnon sekä aktiviteettien ja elämysten merkitykset ja yhdistelmät korostuvat matkailijoiden kohdevalinnoissa ja hyvinvoinnin lisääjinä. Näihin kasvaviin matkailijatarpeisiin ja trendeihin maaseutumatkailuyritysten palvelut vastaavat parhaimmillaan ja luonnostaan.

Yksityinen kotimajoitus on kasvamassa vauhdilla. Käytännössä kotimajoitus kilpailee esimerkiksi maaseudun matkailuyrittäjien tarjoamien majoituspalvelujen kanssa. Epäreiluksi asetelman tekee kuitenkin se, jos yksityinen majoituksen tarjoaja toimii eri pelisäännöillä kuin esimerkiksi maaseutumatkailuyrittäjä.

Maaseutumatkailuyrittäjät korostavat, että Suomen hallituksella on nyt hyvä mahdollisuus keventää matkailuyrittäjiin kohdistuvaa sääntelyä ja näin parantaa yritysten elinkeinoedellytyksiä. Samaan aikaan on kuitenkin varmistettava, ettei jakamistalous rinnastu tulevaisuudessa harmaaseen talouteen, jossa esimerkiksi yhteiskunnalle välttämättömät verotulot jäävät saamatta.

Kotimajoitus ei voi vetää mattoa alta olemassa olevilta ja luvallisesti veroja maksavilta maaseutumatkailuyrityksiltä. Kotimajoituksen tarjoaminen voi olla paikallaan silloin, kun alueella on suuria tapahtumia ja alueen kaikki viralliset majoituspaikat ovat täynnä. Jos kotimajoittajien ei kuitenkaan tarvitse noudattaa samoja määräyksiä ja velvoitteita kuin ammatillisesti toimivien yritysten, ovat alan pelisäännöt ja tasapuolinen toimintaympäristö hakoteillä.

Viranomaistoiminnan ja suurilta osin julkisin varoin rahoitettavan hanketoiminnan edellytetään keskittyvän jatkossa ponnekkaammin matkailun elinkeinotoiminnan ja työllisyyden edistämiseen. Tällä tavoin matkailuelinkeinon positiiviset ja merkittävät aluekehitys- ja kerrannaisvaikutukset myös muille elinkeinoaloille kasvavat entisestään paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti.

Maaseudun matkailuyritykset odottavat vilkasta matkailukesää. Ilmassa olevat talouden piristymismerkit ja kotimaisuuden noste lisäävät kotimaan matkailua. Ulkomaan markkinoilta on löytynyt uusia asiakasryhmiä mm. yritysten keskinäisen ja alueellisen matkailumarkkinointiyhteistyön sekä Visit Finlandin panostusten myötä. Maaseudun laajasta matkailutarjonnasta löytyy edelleen vapaita loma-, juhla- ja kokouskohteita monipuolisine palveluineen kautta Suomen myös vilkkaimpien kesäviikkojen ajalle.

  783 / 897  


Asiaton sisältö