Maata pitkin -matkamessut<br />
yhteistyöhön matkamessuille

Maata pitkin -matkamessut
yhteistyöhön matkamessuille

8.1.2020 13.47

Tulosta PDF

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut aloittaa yhteistyön Maata pitkin -matkamessujen kanssa. Ensimmäinen yhteinen hanke on 5.5. Maata pitkin -matkamessut. Taustalla on Matkamessujen tahto tarjota tietoa ja inspiraatiota kaikille matkailijoille, sekä tavoittaa uusia kohderyhmiä.



Matkamessut ovat toimillaan edistäneet vastuullista ja kestävää matkailua jo pitkään, ja esimerkiksi SMALin luoma kestävän matkailun Helsinki Declaration allekirjoitettiin ensimmäistä kertaa Matkamessuilla yli 10 vuotta sitten. Muuttuvassa maailmassa toimia on kuitenkin lisättävä, ja Matkamessut haluavat tarjota tietoa myös vaihtoehtoisista matkustusmuodoista kiinnostuneille matkailijoille.

Yhtenä toimenpiteenä on yhteistyö Maata pitkin -matkamessujen kanssa. Toukokuussa Helsingissä järjestettävään tilaisuuteen kokoontuu maata pitkin matkustamiseen liittyviä toimijoita jakamaan tietoa ja inspiraatiota esimerkiksi juna- ja pyörämatkailusta. Yhteistyön myötä Matkamessut tuo tilaisuuteen muun muassa ohjelmasisältöä.

”Haluamme tarjota kaikille mahdollisuus löytää se itselle sopiva matkustusmuoto toteuttaa matkahaaveita. Matkailun edistäminen ja vastuullisuus ovat olleet Matkamessujen tavoitteena perustamisesta asti, ja siksi olemme iloisia Maata pitkin -matkamessujen kanssa aloitettavasta yhteistyöstä. Uskomme että yhdessä pystymme tarjoamaan mahdollisimman monipuolista tietoa ja inspiraatiota matkustamisesta ja samalla tavoittaa Matkamessuille tärkeitä uusia kohderyhmiä.

Matkamessujen osallistuminen toukokuun Maata pitkin -matkamessuille on yhteistyön ensimmäinen osa, mutta toivomme että tästä voidaan jatkaa kohti ensi tammikuun Matkamessuja”, kertoo Matkamessujen myyntiryhmäpäällikkö Anna Suominen.
  528 / 897  


Asiaton sisältö