Vieraita Naantalin Venemessuilla 2019
Vieraita Naantalin Venemessuilla 2019

Naantalin Venemessut vuosien
tauon ja koronan jälkeen

10.5.2022 8.43

Tulosta PDF

Naantalin Venemessuilla nähdään toukokuun lopussa jälleen laaja valikoima veneitä ja esillä on myös veneilyyn ja kesäiseen vapaa-ajan viettoon liittyviä tuotteita. Kahden vuoden koronatauon jälkeen niin näytteilleasettajat kuin tapahtuman järjestäjät odottavat innolla messujen alkamista perjantaina 27.5.



Koronavuodet ovat tuntuneet pitkälle ajalle, mutta nyt katse on tulevissa messuissa ja niistä on tulossa vähintäänkin saman kokoiset kuin mihin Naantalissa on aikaisemmin totuttu. Näytteilleasettajat ovat innolla mukana tapahtumassa ja messualue on tällä hetkellä lähes loppuun myyty, kertoo Naantalin Venemessujen toimitusjohtaja Tuomas Levanto.

Niin Levanto kuin Venealan Keskusliitto Finnboat Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo näkevät koronan tuoneen venealalle sekä mahdollisuuksia että haasteita.

-Maailman venemarkkinat ovat olleet poikkeuksellisen kovassa vauhdissa viimeiset kaksi vuotta. Moni veneilijä on aloittanut harrastuksen korona-aikana tai palannut takaisin vanhan harrastuksen pariin. Iso kysymys onkin, miten ja miten nopeasti kuluttajakäyttäytyminen lähtee muuttumaan nyt, kun matkailurajoituksia on purettu, kertoo Jarkko Pajusalo.
-Näytteilleasettajat eivät ole osanneet tarkasti kertoa mitä veneitä messuille saadaan, koska toimitusajat ovat nyt haasteellisia. Tästä huolimatta messuilla nähdään tälläkin kertaa myös ensiesittelyjä.

Onneksi koronavuosien venekaupan kasvu on mahdollistanut myös tuotekehityksen, Levanto toteaa.

Quarken Boats ensimmäistä kertaa esillä Suomessa
Yksi täysin uusi tulokas Naantalin Venemessuilla on Pohjanmaalta ponnistava Quarken Boats Oy. Naantalin Venemessut saa kunnian olla ensimmäinen messutapahtuma Suomessa, jossa Quarken nähdään esillä.

- Suunnittelumme lähtökohta oli tehdä vene, joka valmistetaan Suomessa ja veneeseen tulee Yamahan moottori. Tämän lisäksi veneen käyttö on suunniteltu enemmän oleskelun kuin ajamisen näkökulmasta. Eli suuntaudumme selkeästi ulkomaille, jossa veneilykulttuuri on toisenlainen kuin Suomessa. Mutta tietenkin tämä vene sopii myös Suomen vesille, jos haluaa veneen, jossa on paljon tilaa ja istumapaikkoja isommallekin porukalle, toteaa toimitusjohtaja Antero Sundberg Quarken Boats Oy:stä.

Turussa juuri uuden myymälän avanneen Bike & Boat Worldin myymäläpäällikkö Petri Romu odottaa Naantalin Venemessuja myös innolla.

Messukokemukset Naantalista ovat Romun mukaan positiiviset ja parin vuoden tauon jälkeen hän uskoo asiakkaiden saapuvan messuille jopa aikaisempaa runsaslukuisemmin.

-Vielä ei ole liian myöhäistä lähteä etsimään venettä tulevalle kesälle, vaikka toki valikoiman kanssa on nyt niukkuutta. Hinnat ovat nousseet ja nousevat edelleen monestakin syystä johtuen, joten hankintapäätöksen lykkääminenkään ei ole nyt kovin hyvä vaihtoehto, Romu pohtii

-Se on hieno asia, että tämä meidän ainutlaatuinen ja maailman hienoin saaristo on koronan aikana noussut esille ihan uudella tavalla. Turun Saaristo on veneilijälle unelmien ympäristö ja odotan itsekin jo kovasti kesän veneretkiä, Petri Romu toteaa.
Naantalin Venemessut Naantalin vanhan kaupungin satamassa 27.-29.5.2022

www.naantalinvenemessut.fi
  337 / 897  


Asiaton sisältö