Joulu avataan Rovaniemellä tällä viikolla useilla tapahtumilla. Kuva: Visit Rovaniemi
Joulu avataan Rovaniemellä tällä viikolla useilla tapahtumilla. Kuva: Visit Rovaniemi

Rovaniemi avaa joulun
Napapiirillä sunnuntaina

12.11.2023 0.00

Tulosta PDF

Lähtölaskenta jouluun alkaa Rovaniemen joulunavauksen hyväntekeväisyysyhteistyöllä sunnuntaina 2.11. Joulupukin Pajakylän tapahtumalla ja hyväntekeväisyysyhteistyöllä Suomen UNICEFin kanssa.


Tapahtumaviikolla Rovaniemellä on eri tahojen järjestämiä hyvänmielen tapahtumia, joihin kutsutaan kaupunkilaiset mukaan. Joulukauden tapahtumaketju huipentuu tänäkin vuonna Joulupukin Matkaanlähtöön 23. joulukuuta.

Rovaniemen Joulunavaus on vuosittainen juhlava tilaisuus, joka avaa perinteisesti joulukauden Joulupukin Pajakylässä. Sunnuntaina 12. marraskuuta järjestettävä tapahtuma alkaa klo 17.00 Joulupukin Pajakylän keskusaukiolla. Tapahtumassa esiintyy Suomen UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs. Suomen UNICEFin ystävyyskaupungin, Rovaniemen, oman lahjoituksen lisäksi tänä vuonna järjestetään myös hyväntekeväisyystempaus, johon jokainen voi halutessaan osallistua.

Mukana tapahtumassa on myös kaupungin oma hyvän tahdon lähettiläs, Joulupukki. Joulunavauksen juontaa Julius Chávez. Tapahtumaa voi seurata sekä paikan päällä että livelähetyksen kautta.

”Rovaniemen joulu alkaa tänä vuonna hyvillä teoilla. Joulunavaus - tapahtumassa teemme Visit Rovaniemen ja Rovaniemen kaupungin perinteisen lahjoituksen Suomen UNICEFille. Lisäksi tapahtuma on kutsu kaikille tulla mukaan auttamaan ja siksi tänä vuonna on avattu myös erillinen lahjoituslinkki” kertoo Visit Rovaniemen Sanna Kärkkäinen.

Unicef lahjoituslinkki: https://oma.unicef.fi/team/rovaniemen-joulu

Tapahtumaviikolla 6.-12.11. keskustassa on myös jouluisia tapahtumia. Torstaina 9.11. voi esimerkiksi tulla hyvän mielen tapahtumaan pystyttämään keskustan joulukuusia. Jouluvalot sytytetään yhteisesti klo 19.

Yksityiskohtainen tapahtumaviikon yhteenveto ja päivittyvä ohjelma täällä: https://www.visitrovaniemi.fi/fi/ihastu/joulunaika-2023/

Seuraa tapahtumaa livenä Visit Rovaniemen Facebookissa www.facebook.com/visitrovaniemi sekä Livestreamin välityksellä: https://www.visitrovaniemi.fi/watch-live/

Saapuminen Joulupukin Pajakylään: maksuton bussiyhteys Rovaniemen keskustan ja Joulupukin Pajakylän välillä klo 16-19. Lähtöpaikka keskustassa on Santa’s Hotel Santa Clausin vierestä (Korkalonkatu 31). Viimeinen bussi kohti keskustaa lähtee klo 19.00. Voit saapua tapahtumaan myös paikallisliikenne Linkkarin bussilla nro 8, jonka lähdöt keskustasta Pajakylään su 12.11. ovat klo 11.05, 12.15, 13.25, 14.35, 15.45 ja 16.55.

  152 / 897  


Asiaton sisältö