Koronan aiheuttama matkailuvaje pitää suomalaisten matkakuumeen nyt  korkealla, kertoo uusin tutkimus. 
Koronan aiheuttama matkailuvaje pitää suomalaisten matkakuumeen nyt  korkealla, kertoo uusin tutkimus. 

Suomalaisten matkakuume
nyt korkealla ja kaipuu
vetää eteläiseen Eurooppaan 

20.1.2023 0.00

Tulosta PDF

Vuosien matkailuvaje pitää suomalaisten matkakuumeen korkealla. Kaipuuta on eniten Etelä-Eurooppaan, mihin matkailu alkoi vuoden 2022 aikana isommissa määrin. Kaupunkiloma ja junamatkat kotimaassa ovat nousussa. Ulkomaan matkoissa arvostetaan turvallista matkanjärjestäjää. Matkamessut on avoinna yleisölle Helsingin Messukeskuksessa 20.-22.1.2023.



Suomalaisista 55 % suunnittelee matkustavansa vuonna 2023 ulkomaankohteisiin, mikä osoittaa edelleen elpymisen merkkejä. Kotimaanmatkojenkysyntä on myös korkealla 70 %:n tasolla, vaikka viime vuosien ennätyksiin ei päästä. Etätyömahdollisuudet ovat pidentäneet lomamatkoja 3-5 päivää niillä, joilla on siihen mahdollisuus.Suomalaiset ovat käyttäneet kotimaassa rahaa hieman enemmän kuin aikaisemmin, mutta ulkomailla lähes tuplanneet rahankäytön.

”Matkailun elpyminen alkoi viime vuonna ripeästi. Alaa koettelevatnyt huolet hintojen noususta ja kuluttajien luottamuksesta omaan talouteen. Tunnelma alalla on kuitenkin luottavainen”, sanoo SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.

Matkamessujen liiketoimintapäällikkö Noora Haatainen uskoo, että pitkään jatkunut matkakuume saa suomalaiset suunnittelemaan lomamatkoja ja nauttimaan kansainvälisestä tunnelmasta Messukeskuksessa.”Matkamessut on matka itsessään. Se on oiva tapa tutustua kohteisiin ja kulttuureihin sekä saada vinkkejä kasvokkain”.

Kaupunki- ja rantalomakohteet ovat vuoden 2023 ulkomaanlomien suunnittelussa korkeimmalla.Matkoja suunnitellaan eniten edelleen Etelä-Eurooppaan, mm. Kreikkaan, Kroatiaan, Espanjaanja Portugaliin, Keski-Euroopassa mm. Saksaan sekä naapurimaihin Ruotsiin ja Viroon.

Ennen koronarajoituksia Thaimaan-matkoihin tottuneet suomalaiset suunnittelevat jälleen lomamatkoja Etelä-Aasiaan, Thaimaan lisäksi Intiaan, Sri Lankalle ja Malediiveille. Ennusteen mukaan kysyntä ei silti yllä vielä vuoden 2019 tasolle. Kysymykseen odotuksista matkanjärjestäjän/matkapalveluiden myyjien palveluita kohtaan, ykkösasiaksi nousi matkustajan avustaminen ongelmatilanteissa.

Kotimaanmatkailussa heijastuu mökkimatkailuJärvi-Suomen alueella, mutta kaupunkilomat ja junamatkailu ovat kasvattaneet osuuttaan. Luonnossa liikkumiseen keskittyvien matkojen tekeminen on edelleen myös korkealla. Asuntoauto- ja vaunulla lomailun kiinnostus on edelleen hieman korkeammalla kuin 2019.

Matkailun vastuullisuuskysymyksissä nousi alkutalvesta tehdyssä tutkimuksessa kärkeen matkakohteen tasa-arvo- ja ihmisoikeusasiat. Vastaajista yhdelle kolmesta kohteen poliittiset /yhteiskunnalliset olosuhteet ovat tärkeä asia. Tähän todennäköisesti vaikuttivat osaltaanQatarin MM-kisojen järjestelyissä esiin tulleet ongelmat.Tavallisimmat matkustajan vastuullisuusteot ovat paikallisten tuotteiden ja palvelujen, kuten julkisen liikenteen käyttäminen sekä matkustaminen sesongin ulkopuolella. Arvoasteikolla olivat nousseet myös matkakohteen paikallinen kulttuurija aidot elämykset esimerkiksi luksushotelleihin verrattuna. Lentomatkansa oli kompensoinut 13 % matkustaneista.

Matkailun elpyminen alkoi vuonna 2022 vauhdilla

UlkomaanmatkailuEtelä-Eurooppaan lähti rajoitusten poistuttua liikkeelle rivakasti, sillä 50 % vastanneista kertoi matkustaneensa sinne vuoden 2022 aikana vastaavan luvun ollessa edellisenä vuotena 32 %. Matkustus muihin Pohjoismaihin lisääntyi viime vuoden aikana, mutta matkustus Aasiaan oli maailmantilanteen vuoksi vähäistä. Kaupunkilomat ulkomailla ja kotimaassa, laiva- ja risteilylomat lähialueilla sekä rantalomat kasvattivat viime vuonna osuuttaan yli jopa ennen pandemiaa edeltävän tason. Luonnossa liikkumiseen keskittyviä matkoja tehtiin edelleen enemmän kuin 2019. Suomalaiset käyttivät kotimaassa rahaa hieman enemmän kuin aikaisemmin, mutta ulkomailla rahankäyttö lähes tuplaantui.

  264 / 897  


Asiaton sisältö