Saariselän HillClimb on virallinen ja lajissaan yksi ainutlaatuisimmista kelkkakisoista. Kuva: Inari-Saariselkä Matkailu Oy/ Juha Kauppinen
Saariselän HillClimb on virallinen ja lajissaan yksi ainutlaatuisimmista kelkkakisoista. Kuva: Inari-Saariselkä Matkailu Oy/ Juha Kauppinen

Toukokuu vielä skimbajuhlaa
Lapissa - vappuna kiivainta

18.4.2016 14.10

Tulosta PDF

Lapin talvi ei ole vielä ohi. Mäessä ja laduilla on menoa vielä vapunkin jälkeen.


Vapun ja äitienpäivän välisellä viikolla esimerkiksi Saariselällä järjestetään monenlaisia talvisia tapahtumia, vaikka etelässä haravoidaan jo pihaa.

Viikon aikana kisataan lumiolosuhteissa Fat Bikeilla eli läskipyörillä Saariselän tunturi- ja metsämaastossa.
Lauantaina 30.4. lasketaan pulkkamäen MM -kisat Ski Saariselän rinnealueella ja otellaan Saariselkä Hill Climb moottorikelkkailukisa. Vappupäivänä 1.5. voi pistäytyä perinteiselle Kaunispään Huipun Vappubrunssille.

Tiistaina 3.5. ja keskiviikkona 4.5. aamuvirkut lumikenkäilevät kello 6-9 välisenä aikana Urho Kekkosen kansallispuistoon. Iisakkipäälle retkeillään kello 13-15.

Yökyöpelit puolestaan pääsevät lumikenkäretkelle Urho Kekkosen kansallispuistoon 5.5. kello 22-01. Saariselkä Bowling järjestää viikon aikana keilailukisoja.

Saariselkä Hillclimb

Saariselän rinteillä kisataan toukokuun toisena viikonloppuna 7.5. jännittävä moottorikelkkojen Hillclimb kisa. Kaunispään lumiradan jyrkissä nousuissa ja hyppyreissä kuljettajista otetaan mittaa sekä nopeudessa, että tekniikassa. Koko perheen tapahtumassa on nähtävää kaikille.
Moottorikelkkojen HillClimb on uusi Suomen Moottoriliiton alainen laji, jonka säännöt on hyväksytty vasta vuonna 2015. Se on moottorikelkkojen nopeus- ja tekniikkakisa, jonka rata kulkee yleisön nähtävillä lumisessa rinteessä ylös ja alas rinnettä. Radalla on jyrkkiä osuuksia ja suuria korkeuseroja, portteja ja hyppyreitä. Kilpailun voittaa radan nopeimmin selvittänyt kuljettaja.
Kisaan ilmoittautuminen 2.5. mennessä
Saariselkä Hillclimb on Ylä-Lapin Moottorikelkkailijat ry:n järjestämä virallinen kisa, jossa kisataan kolmessa eri luokassa: vakio alle 600 cc, vakio alle 800 cc ja Open. Kisaan voi osallistua kaikilla tehdasvalmisteisilla moottorikelkoilla, jotka täyttävät Suomen Moottoriliitto ry:n vaatimukset. Kisa starttaa klo 12. Ilmoittautuminen 2.5. mennessä: ylalapin.moottorikelkkailijat@gmail.com.
Viralliset iltajuhlat ovat Holiday Club Bar Raikussa, jossa Superfly viihdyttää juhlakansaa. Superfly on tanssi ja voima duo Vesisaaresta ja nämä kaverit todella tietävät kuinka tanssitetaan yleisöä.
Kelkkailijat saavat Kaunispään rinteen käyttöönsä jo ennen kisoja torstaina 5.5., aina sunnuntaihin 8.5. saakka. Iisakkipään rinteillä lasketellaan sunnuntaihin 8.5. saakka. www.saariselkä.fi

Levi
Levin Megavappuun otetaan varaslähtö jo perjantaina 29.4 ja juhlintaa jatketaan aina 1.5 asti. Rinteet ovat avoinna äitienpäivään 8.5. asti hisseillä 2, 3, 6, 13 ja 14. Express-hissi kuljettaa Zero Pointin ja hotelli Panoraman välillä klo 21 asti. Muut hissit suljetaan 1.5. www.levi.fi

Suomu
Suomulla vietetään valkeaa vappua. 30.4. Rinteet avoinna klo 10–17. Lumiolosuhteet huomioiden Suomulla lasketellaan äitienpäivään 8.5. saakka. www.suomu.fi

Ylläs
Talvikausi on taputeltu toukokuussa Ylläkselläkin, Mayhem huipentaa 30.4. kauden 2016. Hissit ovat auki 1.5. klo 17 saakka. www.ylläs.fi

Pyhä
Pyhän legendaarinen tunturivappu kruunaa eletyn hiihtokauden. Antti Auttin nimikkotapahtuma Antti´s world cup 2016 kisataan Pyhällä 22.-24.4. Rinnekausi jatkuu 1.5. saakka. www.pyhä.fi

Ruka
Rukalla vapun vastaanottaminen alkaa 28.4. Lumilautakansan päätöstapahtuma Wappulounas tarjoaa rinnekansalle menoa ja meininkiä 1.5. saakka. Rinteet ovat avoinna 9.5. asti. www.ruka.fi

Pallas
Pallas pistää pakettiin talvikauden rinteissä 24.4. www.pallas.fi


Luosto
Laskettelu Luostolla päättyy kevään osalta 24.4. www.luosto.fi




  795 / 897  


Asiaton sisältö