Uusi Cumulus hotelli<br />
avataan Meilahteen

Uusi Cumulus hotelli
avataan Meilahteen

11.5.2016 15.35

Tulosta PDF

Restel avaa Cumulus-ketjun uuden lippulaivahotellin Meilahteen ensi viikon maanantaina.

Aikoinaan vakuutusyhtiö Auran pääkonttorina tutuksi tulleesta Tukholmankatu 2 sijaitsevasta toimistorakennuksesta on kuoriutunut avara ja moderni kaupunkihotelli. Lisäksi Cumulus tekee yhteistyötä HUS:n kanssa ja lahjoittaa yhden huoneen pitkäaikaissairaiden lasten perheiden käyttöön.

Hyvien yhteyksien varrella sijaitsevassa Cumulus Meilahdessa on 11 kerrosta ja 188 valoisaa huonetta, joista avautuvat näköalat Helsingin ylle. Palveluvalikoimaan kuuluvat muun muassa saunatilat, kuntosali ja lasten leikkihuone. Hotellin erikoisuutena on oma äänimaisemointi, joka muuttuu päivänmittaan antaen aamu-unisille asiakkaille piristysruiskeen ja toisaalta rauhoittaa iltapäivällä tai illalla saapuvaa vierasta. Vastaavanlaista itsestään uusiutuvaa äänimaisemointia ei ole toteutettu muissa suomalaisissa hotelleissa. Äänimaisemointi otetaan käyttöön kesäkuussa 2016.

– Uusi lippulaivahotelli ja Bistro Cumulus toimii suunnannäyttäjänä koko ketjun palveluiden kehittämiselle – haluamme tarjota vieraillemme elämyksiä, yllättää heidät iloisesti ja ylittää palveluun kohdistuvat odotukset, sanoo Restelin toimitusjohtaja Mikael Backman.

Myös alueen ravintolatarjonta saa piristysruiskeen, kun hotellin yhteyteen avautuu kaksi uutta ravintolaa: Bistro Cumulus Meilahti sekä Burger King.

Bistro Cumulus Meilahden ruokalistalta löytyy muun muassa modernia street foodia, salaatteja sekä klassisia bistroannoksia, kuten simpukoita ja hitaasti haudutettuja lihaherkkuja.

Meilahdessa on kiinnitetty erityistä huomiota myös perheen pienimpien viihtyvyyteen; lapsia varten on laadittu oma ruokalista, jonka annokset ovat syntyneet ruoka-alan moniosaaja Vappu Pimiän ja Meilahden ala-asteen oppilaiden yhteistyössä. Lisäksi pienille kokeille on rakennettu oma MiniBistro ruokaleikkejä varten.

Uudenlainen yhteistyö
HUS:n kanssa

Uudesta hotellista on varattu HUS:n käyttöön yksi kerros, jossa on 18 huonetta. Meilahteen hoitoon saapuvilla asiakkailla on näin mahdollisuus yöpyä hotellissa lähellä sairaalaa.

Lisäksi Cumulus lahjoittaa uudesta hotellista yhden hotellihuoneen HUS:n pitkäaikaissairaiden lasten perheiden käyttöön.

- Olemme Cumulus Meilahdessa panostaneet suunnittelussa muutenkin perheiden viihtymiseen ja haluamme tällä lahjoituksella tehdä perheiden oleskelusta hieman miellyttävämpää, kertoo Cumuluksen Brand Manager Hanna Pasanen. Lelukauppa Obrellino sisusti lahjoitushuoneen kodikkaaksi pieniä vierailijoita varten.

  789 / 897  


Asiaton sisältö