Luxury Actionin uusin aluevaltaus on matkat Pohjoisnavalle.
Luxury Actionin uusin aluevaltaus on matkat Pohjoisnavalle.

Vuoden matkailupalkinnot jaettiin:
Luxury Action vuoden matkailuyritys

5.12.2019 0.00

Tulosta PDF

Perjantaina järjestetyssä Finnish Travel Galassa palkittiin jälleen ansioituneita ja suosituimpia matkailuyrityksiä, -toimijoita ja kohteita.


Scandic Marina Congress Centerissä Helsingissä juhlitun matkailugaalan järjestelyistä vastasi Suomen matkatoimistoalan liiton (SMAL) palveluyhtiö Smalser Oy.

Gaala kokosi yhteen lähes 400 kotimaista ja kansainvälistä matkailuammattilaista, jotka jännittivät kuhunkin palkintokategoriaan selviytyneen kärkikolmikon kisaa. Palkintokategorioiden voittajat valikoituivat suurelta yleisöltä saatuihin määrällisiin mainintoihin sekä gaalan palkintoraadin laadullisiin arvioihin pohjautuvan pisteytyksen perusteella.

Finnish Travel Galan tavoitteena on tuoda esiin matkailutoimialan merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa niin työllistäjänä ja talouden buustaajana kuin elämysten tuottajana ja työkseen matkustavien arjen helpottajana. Onhan matkailuteollisuus 2,6 prosentin suoralla bkt-osuudellaan merkittävä toimiala suomalaisessa elinkeinoelämässä.

Finnish Travel Galan vuoden 2019 palkintokategoriat ja niissä voittaneet tahot olivat seuraavat:

Vuoden kotimainen matkakohde: Fiskars Village
Vuoden matkailualan tulokas: Arctic Land Adventure Oy
Vuoden mieleenpainuvin matka- tai palvelukokemus: Linnanmäen Huvipuisto
Vuoden kuljetusyhtiö: Finnair Oyj
Vuoden majoitusliike: Hotel St. George
Vuoden matkailukuvan nostaja - 100 syytä matkailla Suomessa -kampanja
Vuoden matkatoimisto / matkanjärjestäjä: Kristina Cruises Oy
International Travel Destination of the Year (Vuoden ulkomainen matkakohde): Spain (Espanja)
Vuoden vastuullinen matkailuteko: VR-Yhtymä Oy
Vuoden matkailuyritys: Luxury Action Oy

Suomen liikematkayhdistyksen (FBTA) myöntämä tunnustus Vuoden liikematkateko: Finavia ja Finavian vastuullisuustyö

SMALin jäsenistön ehdotusten pohjalta SMALin hallituksen nimeämä Vuoden matkailuammattilainen: Jussi Viskari (Elämysmatkat) ja elämäntyöpalkinto: Anneli Nordberg (Aktiv-Resor Oy)

Yleisön ja palkintoraadin perustelut valinnoille:

Vuoden kotimainen matkakohde - Fiskars Village
Omaleimainen kulttuuri-, matka- ja ulkoilukohde, jossa kävijä heti tavoittaa alueen ainutlaatuisen historiallisen ’ruukkitunnelman’. Suomalainen muotoilu on Fiskars Villagessa vahvasti läsnä ja käsityöperinteiden kunnioitus näkyy alueella hienosti. Taidekokemusten ohella Fiskars Village tarjoaa kävijöille unohtumattomia lähiruokaelämyksiä.

Vuoden matkailualan tulokas - Arctic Land Adventure Oy
Korkealuokkaista majoitusta boutique-igluissa aidolla porotilalla viimeisimmän trendin mukaisesti paikalliseen elämänmenoon tutustumalla. Huikea kokonaisuus maustettuna upeilla maisemilla, mieleenpainuvalla palvelulla ja sydämellisellä henkilökunnalla. Arctic Land Adventuren jokainen yksityiskohta on viimeiseen asti mietitty ja asiakkaille tarjottavat elämykset toteutetaan aina luontoa suuresti kunnioittaen.

Vuoden mieleenpainuvin matka- tai palvelukokemus - Linnanmäen Huvipuisto
Jo lähes 70 vuotta kaikenikäisiä kävijöitä viihdyttänyt ja vuodesta toiseen Suomen suosituimpiin matkakohteisiin lukeutuva Linnanmäki uudistuu jatkuvasti. Linnanmäen Huvipuiston toiminnan kehittäminen entistä ympärivuotisempaan ja monipuolisempaan suuntaan puhuttelee erilaisia asiakasryhmiä. Erityistä huomiota on kiinnitetty huvipuiston laitteiden ja alueen muiden palveluiden esteettömyyteen. Suurin osa Linnanmäen kohteista ja laitteista onkin kaikkien huvipuistovieraiden käytettävissä.

Vuoden kuljetusyhtiö - Finnair Oyj
Suomalainen helmi; luotettava ja turvallinen, toimintaansa ja tehokkuuttaan jatkuvasti kehittävä lentoyhtiö. Modernit koneet ja alati kasvava reittiverkosto tarjoavat suomalaisille loistavat suorat yhteydet Suomesta maailmalle. Yhtiö panostaa aidosti toiminnan kehittämiseen sekä taloudellisesti että ympäristön näkökulmasta vastuullisesti.

Vuoden majoitusliike - Hotel St. George
Yksi viime aikojen kiinnostavimmista ja kunnianhimoisimmista hotelliprojekteista Suomessa. St. Georgen markkinalle tulo toteutettiin loistavalla tavalla, ja sen hotellikonsepti tarjoaa asiakkaille uudenlaisia palvelukokemusta täydentäviä elämyksiä. Laatua, luksusta ja uusia ideoita raikkaalla tyylillä. Tasokas, elegantti hotelli vaativampaankin makuun maustettuna taidenautinnoilla!

Vuoden matkailukuvan nostaja – 100 syytä matkailla Suomessa -kampanja
Valtavan suosion kotimaisilla matkailumarkkinoilla saanut 100 syytä matkailla Suomessa on lisännyt kotimaanmatkailun näkyvyyttä ja lisännyt sen myönteistä mielikuvaa. Kampanja antaa upealla tavalla harvemmin esillä oleville kohteille mahdollisuuden valtakunnalliseen näkyvyyteen osana ammattimaisesti toteutettua ja isoa kampanjaa. Yli 400 000 kävijää kesän 2019 kampanjasivuilla, 1,1 miljoonaa kohdekortin avausta ja 6,4 prosentin kasvu kotimaisissa yöpymisissä ovat lukuja, jotka osoittavat, että tässä kampanjassa asiat on tehty oikein.

Vuoden matkatoimisto / matkanjärjestäjä - Kristina Cruises Oy
Suomalainen perheyhtiö, jonka laaja risteilytarjonta tarjoaa jokaiselle jotakin. Yksilöllinen, ystävällinen, luotettava ja ammattitaitoinen palvelu niin myyntitoimistossa kuin matkan aikana nousevat esiin matkustajien arvioissa, ja erityistä kiitosta annetaan suomalaisen asiakkaan ja hänen vaatimustensa tuntemisesta. Perinteikäs toimija, joka oivaltaa ajan muutokset ja uudistaa toimintaansa vastaamaan muuttuvaa maailmaa.

International Travel Destination of the Year (Vuoden ulkomainen matkakohde) - Spain (Espanja)
One of the oldest and most popular holiday destinations for Finns year after year. Spain is a country abundant in fascinating history and culture, offering exciting and unique activities as well as beautiful natural wonders and unforgettable food and wine experiences. A country that continues to re-invent itself over and over again.

Vuoden vastuullinen matkailuteko - VR-Yhtymä Oy
VR on jatkanut johdonmukaisesti hiilidioksidipäästöttömän toimintansa kehittämistä osana suomalaisten työ- ja vapaa-ajanmatkustamista. VR tarjoaa niin suomalaisille kuin ulkomaalaisille matkustajille mahdollisuuksia monipuolisten Suomi-lomien toteutukseen ja on ollut osaltaan vaikuttamassa suomalaisten kotimaan-lomamatkojen viimeaikaiseen vahvaan kasvuun myös uudella hinnoittelumallillaan.

Vuoden matkailuyritys - Luxury Action Oy
Tyylikkäästi ja ekologisesti pohjoisen luontoelämyksiä tarjoileva yritys ei liiemmin huutele toiminnastaan julkisuudessa. Matalalla profiililla toimiva yritys on tiennäyttäjä suomalaiselle matkailuteollisuudelle: Suomen luonto on luksusta ja high-end-matkakokemuksille löytyy kysyntää sekä kotimaassa että maamme rajojen ulkopuolelle. Huippuunsa hiottu palvelu, ennakkoluuloton ja rohkea asenne sekä asiakkaan yksityisyyttä varjeleva ja vastuullisuuteen perustuva yritystoiminta ovat resepti, joka houkuttelee puoleensa myös maailmantähtiä ja muita vaativia asiakkaita.

SMALin jäsenistön ehdotusten pohjalta SMALin hallituksen valinta:

Vuoden matkailuammattilainen - Jussi Viskari (Elämysmatkat)
Elämysmatkojen – Elämys Groupin - pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja Jussi Viskarin johdolla yritys on pienen ajan sisällä moninkertaistanut yhtiön liikevaihdon ja koon ja nostanut Elämysmatkat yhdeksi maamme merkittävimmistä elämyksellisten tapahtumien järjestämiseen ja urheilumatkoihin erikoistuneista yrityksistä. Kotimaan valloituksen ohella Jussi Viskari hakee rohkeasti ja kuvia kumartelematta kasvua yritykselle myös Suomen rajojen ulkopuolelta tuoreena esimerkkinä olympialaisten matkamyyntiin liittyvän yksinoikeussopimuksen nappaaminen Irlannissa. Kansainvälistyvän kasvuyrityksen nokkamies ei pelkää kovaa työtä tai laittaa käsiään olkapäitään myöden saveen.

SMALin hallituksen myöntämä elämäntyöpalkinto

Anneli Nordberg (Aktiv-Resor Oy)
Pitkän ja mielenkiintoisen uran kaukomatkailun parissa tehnyt Anneli Nordberg on puhdasverinen matkailuammattilainen. Hän on omistanut työuransa laadukkaiden, yksilöllisten ja sisällöllisesti rikkaiden matkojen puolesta puhumiseen ja tuottamiseen. Innovatiiviselle bisnesälylle on ollut käyttöä niin muotiin liittyvien kuin work & travel -matkojen kehittämisessä. Lyömätön asiantuntemus erityisesti Australian, Uuden-Seelannin ja Tyynenmeren saarten alueelta on tehnyt vaikutuksen niin suomalaisiin kuluttajiin kuin tuon alueen matkailuammattilaisiin. ’Uskalla tulla palveltavaksi’ on ollut Annelin yritystoiminnan motto, joka positiivisella tavalla on erottunut tämän päivän itsepalvelu-myyntikanavista. Tätä periaatetta jatkossa vievät eteenpäin Aktiv-Resorin uudet omistajat, joille Anneli Nordberg myi yrityksensä aiemmin tänä vuonna.

  533 / 897  


Asiaton sisältö