Ylläksellä 38 km latua auki

Ylläksellä 38 km latua auki

11.11.2015 20.01

Tulosta PDF

Ylläksellä on satanut viime päivinä yli 20 cm lunta ja lisää sataa koko ajan. Ensimmäiset ladut saatiin kunnostettua eilen ja tänään 11.11. on auki jo 38 km latua sekä perinteisen tyylin hiihtäjille, että luisteluhiihtäjille.


Kaikki nyt avatut ladut ovat valaistuja, joten niistä pääsee nauttimaan myöhään iltaan. Tällä hetkellä Ylläkseltä löytyy enemmän latuja kuin mistään muualta Suomesta. Lumen ja latujen määrää voi seurata www.yllas.fi sivuilta.

Ylläksen latuja hoidetaan vappuun saakka. Hiihtäjillä on nyt mahdollista saada lähes puolen vuoden pituinen hiihtokausi Ylläksen laduilla. ”Laduilla näkyi jo eilen hiihtäjiä, ja tänään laduille olivat löytäneet jo lukuisat hiihtäjät” kertoo Ylläksen Matkailuyhdistyksen toimitusjohtaja Nina Forsell. ”Hiihtokauden alkua odotetaan innokkaasti harrastajien joukossa ja nyt he pääsevät heti hiihtämään vaihteleville 38 km valaistuille laduille” hän jatkaa. Latuja pitkin pääsee jo hiihtämään esimerkiksi Ylläsjärveltä Äkäslompoloon.

Ylläksellä on Suomen laajin latuverkosto. Latuja on yhteensä 330 km ja ne kiertelevät Ylläksen ympärillä Ylläjärven ja Äkäslompolon kylien läheisyydessä sekä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Latuja löytyy kaikentasoisille hiihtäjille ja joka päivälle löytyy eri reitti. Latuverkoston varrella on useita hyvin varustettuja latukahviloita, joissa voi viivähtää pidempäänkin ja nauttia niiden monipuolisista antimista.

  840 / 897  


Asiaton sisältö