Puutalojen ikkunat kertovat Rauman merellisestä historiasta.
Puutalojen ikkunat kertovat Rauman merellisestä historiasta.

Yrittäjyyttä ja idylliä Raumalla

11.5.2023 14.00

Tulosta PDF

UUSINTA v. 2015 - Rauma tunnetaan pitsistä, merestä, murteesta ja vanhan kaupungin puutaloidyllistä, jonka suojissa yrittäjyys kukoistaa.


TEKSTI JA KUVAT: MARJA-LIISA KINTURI

Elokuun puolivälissä Rauma puski itseään maailmankartalle muillakin tavoin. Merituulet puhaltelivat valkoisia purjeita, kun kaupungin vesillä kisailtiin vuoden 2015 maailmanmestaruudesta 2,4 mR -luokan veneillä. Kisayleisöstä onnekkaimmat pääsivät seuraamaan pienten veneiden ketterää menoa kaljaasi Ihanan kannelta.

Elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna Vanhan Rauman kesäpihalla Savilankadulla puolestaan vietettiin jo 22. kerran Sinisen meren elokuvajuhlaa. Perinteisempää raumalaistapahtumaa, Pitsiviikkoa, on vietetty vuodesta 1971. Viikko kerää alan harrastajia ja vieraita ympäri maailmaa.

Entä keitä ovat nuo kolme
rohkeaa naista
vilvoittelemassa
kapeassa kanavassa
kaupungin keskustassa?



He ovat Kerttu Horilan vuonna 1999 luomat kaupungin kolme sulotarta harmaissa uimapuvuissaan. Kesäisin sulottaret vilvoittelevat keskustaa halkovassa kanaalissa, mutta talveksi he siirtyvät Raumaan puutarhan lämpöön. Keraaminen versio veistoksesta on Rauman uimahallissa.

Vanhan Rauman puutalokorttelit muodostavat Pohjoismaiden laajimman, yhtenäisimmän ja parhaiten säilyneen puukaupunkialueen. Vanhan kaupungin asemakaava periytyy jo keskiajalta. Vuoden 1682 kaupungin palon jälkeen se on rakentunut tiiviiksi kaupunkikeskustaksi.

Vilkkaan torin ympärille monesta historiallisesta kerrostumasta rakentuneen Vanha Rauman kuutisensataa taloa heijastelevat purjelaivakauden loiston päiviä. Alue ansaitsee ehdottomasti vuonna 1991 sille myönnetyn UNESCOn maailmanperintökohteen arvon

Nykyisin Vanhan Rauman
tunnelmalliset puutalot
tarjoavat tiloja
eri alojen yrittäjille.



Design House Hellapuun reippaat yrittäjänaiset Milona Sadekallio ja Vilma Mäkinen tähtäävät Marimekon jalanjäljille maailmanvalloituksessa, ja värikkäät kuosit tarttuvat helposti ohikulkijan mukaan.

Suomeen ja Raumalle kotiutunut italialaisisäntä Filippo Bosso tarjoaa Osteria da Filippossa tuulahduksen rentoa eteläeurooppalaista tunnelmaa ja aitoja makuja. Nuoren leipuri Jukka Vireen leipomo Ketunleipä houkuttelee tuoreen leivän ja pullan tuoksullaan astumaan sisään.

Nukkekabinetti Maija Aaltosen ikkunassa villakoirapatsaat kertovat vanhasta hienostuneesta tavasta vihjata ohikulkijoille, että talon isäntä on merillä. Kun koirien häntäpuoli osoitti kadulle, isäntä oli taas kotona – keitä tieto sitten kiinnostikaan...

Merenkulun merkityksestä
Vanhan Rauman historiassa
muistuttavat myös purjelaivojen
pienoismallit monien talojen ikkunoissa.


Vanhoihin kortteleihin on kotiutunut yrittäjien lisäksi joukko taiteilijoita. Taidekorttelista löytyy maailman oletettavasti pienin taidegalleria Wähä-Nurkk. Moni sulkee taidepihan portin takanaan ja pienempi tai isompi taideteos kainalossaan. Päivä Raumalla on ollut antoisa!

  227 / 897  


Asiaton sisältö



Kanavan ihanat neidot ovat Kerttu Horilan taideteos.
Vanha Rauman puutalot ovat putiikkiparatiisi.
Ravintoloitsija Filippo Bosso kotiutui Raumalle Italiasta.
Kitukrannilla on tahraaminen "ankarasti kieletty 20 Smk:n sakon uhalla"!