Matkaopas Tuula Kleiman kädessään Matti Söderkultalahden kulho, joka on ollut myyntisuosikki.
Matkaopas Tuula Kleiman kädessään Matti Söderkultalahden kulho, joka on ollut myyntisuosikki.

Fiskarsin kylän suosio
matkakohteena kasvaa

13.5.2023 12.07

Tulosta PDF

UUSINTA v. 2016 - Fiskarsin ruukkiin odotellaan tänä kesänä jälleen ennätysmäärää matkailijoita. Viime vuonna kävijöitä oli peräti 150 000.


Pieni ja idyllinen Fiskarsin kylä on valmistautunut kesään huolellisesti. Tänä vuonna maineikas taiteilijaosuuskunta Onoma täyttää 20 vuotta. Loistava ympäristö ja upeat vanhat teollisuusrakennukset ovat vetäneet Fiskarsiin eri alojen taiteilijoita, jotka ovat tuoneet kylään elinvoimaa ja luovaa energiaa.

– Tällä hetkellä osuuskunnan jäseninä on 120 eri alojen taitelijaa. On puuseppiä, kuvanveistäjiä, muotoilijoita, arkkitehtejä, keramiikkataitelijoita, valokuvaajia ja niin edelleen. Joukossa on myös isoja nimiä, jotka ovat saaneet kansainvälistä tunnustusta, kuten puuseppä Kari Virtanen ja kuvanveistäjä Kim Simonsson, sanoo matkaopas Tuula Kleiman.

– Tänä kesänä osuuskunta täyttää 20 vuotta, ja sen kunniaksi olemme avanneet Kasvu-näyttelyn entisen Kuparipajan tiloissa. Mukana on neljäkymmentä osuuskuntalaista ja lisäksi taitelijoita muualta, kuten Marit Roland Norjasta, kertoo Fiskarsin matkailukoordinaattori Kaisa Parviainen Matka24:lle (kts. video). Näyttely on avoinna 25. syyskuuta asti.

Fiskarsin kestosuosio kertoo, että vuodesta toiseen kävijämäärä kasvaa. Viime vuonna matkailijoita oli 150 000, ja peräti 10 000 heistä yöpyi kylässä.

Matka Fiskarsiin on myös matka Suomen teollisuuden historiaan. 1600-luvun puolivälissä alueesta tuli Suomen raudanvalmistuksen keskus. Varsinainen ruukin kultakausi oli Johan von Julinin johdolla 1800-luvun alussa. Kun Fiskars-yhtiö alkoi siirtää tuotantoa muualle, hieno vanha tehdasympäristö veti puoleensa uusia asukkaita ja toimijoita.

– Vaikka Fiskars Oyj on monikansallinen yritys, jotka hallitsee Euroopan puutarhaväline- ja posliinimarkkinoita, sen henki ja muotoiluperinne elää tässä kylässä, sanoo opas Kleiman.
Kun eräs amerikkalainen toimittaja kysyi Kari Virtaselta, mikä on muotoilun tarkoitus?

Taitelija vastasi:
– Täytyy olla käyttötavaraa, joka kestää 200 vuotta.
Yksi Fiskarsin hittituotteista maailmalla on oranssikahvaiset sakset, joita on myyty yli miljardi kappaletta.

Kylän kesä on todella tapahtumarikas. Heinä- ja elokuun aikana toimii kesäteatteri, joka esittää Elina Snickerin näytelmää Maamme - Nykykuvia Suomesta. Heinäkuun toisella viikolla pidetään Raaseporissa Fiskarsin antiikkipäivät, jonne odotetaan 10 000 vierasta.

Fiskarsin olutfestivaali järjestetään kylän keskustassa 1. ja 2. heinäkuuta. Mukana ovat alueen pienpanimot kuten Rekolan panimo ja Mathildedalin kyläpanimo. Rekolan panimo valmistaa myös juustoja.

Teksti, kuvat ja video Adrián Soto.


  224 / 897  


Asiaton sisältö



Näkymä Fiskarsin ruukin pääkadulta.
Keramiikkataitelijat ovat hyvin edustettuina osuuskunta ONOMAssa.