Mustion Linna on yksi Suomen suurimmista puurakennuksista.
Mustion Linna on yksi Suomen suurimmista puurakennuksista.

Mustion Linna on
kiehtova matkakohde

14.5.2023 10.23

Tulosta PDF

Ainutlaatuisen 12 hehtaarin puiston ympäröimä Linna on yksi Suomen arvokkaimmista kartanoista. Nykyinen omistaja Magnus Linder on entisöinyt paikan ja avannut sen yleisölle.



Mustion Linnan rakentamisen käynnisti yli 200 vuotta sitten ruukinpatruuna Magnus Linder II ja sen suunnitteli Christian Schröder. Linna nousi 1780-luvulla Mustionjoen varrelle, 80 kilometriä Helsingistä länteen. Siitä lähtien linna ja sen puisto ovat olleet Linderin suvun omistuksessa, kolmea lyhyttä ajanjaksoa lukuun ottamatta.

– Sotien jälkeen linnalla oli monta omistajaa, joista ketään ei kiinnostanut sen yläpito. Jossain vaiheessa Enso-Gutzeit osti linnan puistoineen, mutta sen kiinnostuksen kohde olivat ympäröivät metsät, ja linna pääsi pahasti rappiolle. Kun nykyinen omistaja Magnus Linder osti sen takaisin, alkoi suuri pelastusoperaatio. Suuri osa taide-esineistä ja huonekaluista oli päätynyt Ruotsiin, ja sieltä niitä on ostettu takaisin, kertoo linnan opas Kerstin Ilander.

– Isäni osti Linnan takaisin vuonna 1986, ja hän haluisi entisöidä paikan sellaiseksi kuin se oli hänen lapsuudessaan. Hän lähti täältä ollessaan 10-vuotias, ja sen jälkeen ei kukaan ole enää asunut täällä, sanoo Mustion Linnan säätiön jäsen ja Magnus Linderin tytär Maria Linder Matka24.com sivustolle (kts. video).

Kuninkaita Mustion Linnassa

Linderin suku palveli aikoinaan sekä Ruotsin kuninkaita että Venäjän keisareita. Linnassa on Kuninkaallinen huone, missä ovat yöpyneet Ruotsin Kustaa III ja Venäjän Aleksanteri I ja Aleksanteri II. Kuninkaallinen sänky näyttää vierailijoista varsin pieneltä.

– Se on kuitenkin 1.80 metriä pitkä. Silloin ihmiset olivat pienempiä kuin nykyisin. He nukkuivat myös melkein istuvassa asennossa, koska uskoivat, että jos nukkuu vaakatasossa, kieli voi mennä kurkkuun, kertoo opas Ilander.

Mustion ruukin kultakauden aikana 1800-luvulla linnan lähelle rakennettiin lukuisia hallinto- ja tuotantorakennuksia. Nyt niissä toimii moderni hotelli. Huoneita on yhteensä 40 ja vuodepaikkoja 70.

– Hotelli on auki ympäri vuoden, ja meidän palkittu ravintola Linnankrouvi on myös auki suurimman osan vuodesta. Täällä on loistava konferenssi- ja kokouspalvelu, kesällä toimii teatteri, ja ympäri vuoden kartanossa järjestetään hääjuhlia. Aivan kivenheiton päässä on viehättävä puukirkko, kertoo myyntipäällikkö Taina Sillander.

Muiston Linna on niin arvokas historiallinen kohde, että museovirasto pitää tarkasti silmällä sen arkkitehtuurin ja sisustuksen muutoksia.

– Joka ikiseen entisöimistyöhön täytyy pyytää lupa museovirastolta, mistä tulee tarkat ohjeet. Kustannukset kuitenkin ovat aina omistajan vastuulla, sanoo opas Ilander.

Vain Linderin suvun varallisuus on tehnyt mahdolliseksi, että tämä historiallinen kohde on nyt tavallisten matkailijoiden ihasteltavana.
Mustion Linna pysyy edelleen Linderin suvun hallussa. Magnus Linderin poika Filip on arkkitehti, ja hän on nyt muuttanut Mustioon saksalaisen vaimonsa Christinen kanssa. Tästä kesästä lähtien Christine hoitaa linnan hotelli- ja ravintolatoimintaa.

Teksti, kuvat ja video Adrián Soto

  223 / 897  


Asiaton sisältö



Alkuperäisiä taide-esineitä ja huonekaluja on ostettu takaisin pääasiassa Ruotsista.
Kuninkaan huonessa ovat yöpyneet Ruotsin Kustaa III ja Venäjän keisarit Aleksanteri I ja Aleksanteri II.
Linnankrouvi sijaitsee joen rannalla.