Oulun Nallikarin talvihuvipuisto<br />
avataan ensi lauantaina

Oulun Nallikarin talvihuvipuisto
avataan ensi lauantaina

5.3.2019 0.00

Tulosta PDF

Oulun Nallikarissa sijaitseva talvinen huvipuisto avataan 9.2.2019 klo 11. Nallikari Talvikylä rakennetaan Nallikari Lomakylän viereen kolmatta vuotta.


Vuonna 2019 alueella on tutut aktiviteetit, pororekiajelu, moottorikelkkarekiajelu, tuubimäki, ponit ja mönkijät. Lisänä on myös pikkulasten SnowPark, Lumikaruselli, Hoijakka-kelkka sekä seikkailutunnelit.
- Talvikylä on vakiinnuttanut paikkansa oululaisten talvisena
olohuoneena ja käyntikohteena. Myös yhä useampi ulkomaalainen ryhmä on löytänyt tiensä Talvikylään, kertoo kyläpäällikkö Kalle Komulainen.

- Talvikylä palvelee loistavasti Ouluun suuntautuvien kansainvälisten opiskelijaryhmien käyntikohteena, jossa vieraat voivat nauttia lumesta, jäästä ja talvisesta eksotiikasta.

Nallikarin Talvikylä aktiviteetteineen on myös yhä useamman tapahtuman keskipiste. Yhteisöt, oppilaitokset sekä yritykset keskittävät talvitapahtumansa Nallikari Talvikylään, joka toimii loistavasti tukikohtana talviselle tekemiselle. Yritysten virkistyspäivät, yhteisöjen kokoontumiset ja onpa alue toiminut myös yritysten esittelypisteenä, jossa vieraat voivat esimerkiksi tutustua moottorikelkkauutuuksiin.
- Alue mahdollistaa monipuolisen toiminnan. Nallikarin Talvikylässä on
pidetty erilaisten liittojen ja yhteisöjen perhepäiviä, on vieraillut kirjastoauto Onnelia ja zumbattu hangessa. Vain taivas on rajana ja toivomme lisää erilaisia häppeninkejä. Rohkeasti vaan yhteyttä, jos jotain tulee mieleen, lupaa Komulainen.

TULOSSA: KANSAINVÄLINEN
LUMENVEISTOTAPAHTUMA

BALTIC SNOW CALL järjestetään jo toista kertaa Nallikarissa valmistaudutaan kansainväliseen lumenveistotapahtumaan jo toista kertaa. Scandinavian Outdoor Awardsilla palkittu Baltic Snow Call pidetään 20.-24.2. Talvikylässä. Alueelle nousee kisakenttä, jossa kansainväliset joukkueet kisailevat maineesta ja mammonasta. Kisassa on mukana kymmenen kolmihenkistä joukkuetta ympäri maailmaa.
- Kansainvälinen kisa herätti valtavan mielenkiinnon maailmalla ja nosti
Oulua tunnetuksi. Kansainvälinen media julkaisi kisasta mittavasti materiaalia, mm. Venäjän toiseksi suurin tv-kanava näytti videon uutisissaan ja Puolan televisio haastatteli Puolan joukkuetta puheohjelmassa, kertoo Kalle Komulainen, joka vastaa kisan lumijärjestelyistä.

Kisan aikana Nallikarin Talvikylän vierailijoilla on mahdollisuus seurata kansainvälisiä huippuveistäjiä työssään. Kisan veistokset valmistuvat lauantaina ja ilta huipentuu LUMOlight -festivaalin järjestämällä valaistuksella. Talvikylän aktiviteettien lisäksi alueelle jää kisan myötä myös veistospuisto, Snow Art Park, joka ilahduttaa Nallikarin kävijöitä niin pitkään kun säät sallivat.


NALLIKARIN TALVIKYLÄ TARJOAA ELÄMYKSIÄ SEKÄ KOTIMAISILLE ETTÄ ULKOMAALAISILLE VIERAILLE.

Nallikarin Talvikylässä vierailee vuosittain n. 30 000 vierasta aukioloaikoina ja yhä useampi ryhmä löytää tiensä Nallikarin Talvikylään myös aukioloaikojen ulkopuolella. Talvikylässä on vieraillut myös lukuisia matkanjärjestäjiä sekä matkailijaryhmiä Aasiasta ja Saksasta.
Talvikylä yhdistettynä retkeen meren jäälle on herättänyt innostusta myös ulkomailla.
- Olemme saaneet järjestää matkailijoiden vierailuja Aasian suunnalta.
Nyt on ”pää auki” maailmalle ja myyntityötä tehdään kovasti etenkin saksankielisiin maihin ja Aasian maihin, kertoo Kalle Komulainen ja
jatkaa: Matkanjärjestäjät alkavat pikkuhiljaa löytämään Oulun seudun tarjoamat mahdollisuudet. Alle kahden tunnin sisällä on meillä tavallaan Mini-Suomi. Syötteen tunturialue, Rokua järvi- ja vaaramaisema sekä merellinen Oulu.

Tavoitteena on olla osa oululaista kulttuuria – yhteistä talvista ajanvietettä sekä oululaisille että matkailijoille.

Myös yhteistyö yritysten sekä ulkomaalaisten matkajärjestäjien kanssa on merkittävässä roolissa. Alueella järjestettävä lumenveistokisa pyritään pitämään jatkuvana vuosittaisena tapahtumana.

Nallikarin talvikylän visiona on olla Oulun vetovoimatekijä – talvinen toimintaympäristö meren äärellä, joka tuo iloa elämään!

  569 / 897  


Asiaton sisältö