Muotoiluviikon tekijätiimissä kodinsisustusliike Tavarataivas Ajantaskun yrittäjä Erja Malvalehto-Inkerö koristelee muotoiluseminaarin esiintymislavan kahtena päivänä talkootyönä.
 
Muotoiluviikon tekijätiimissä kodinsisustusliike Tavarataivas Ajantaskun yrittäjä Erja Malvalehto-Inkerö koristelee muotoiluseminaarin esiintymislavan kahtena päivänä talkootyönä.
 

Rovaniemen muotoiluviikolle
tänä vuonna yli 60 yritystä

19.3.2019 13.56

Tulosta PDF

Arctic Design Week on innostanut tänä vuonna ennätyksellisen joukon tekemään maailman pohjoisinta muotoiluviikkoa. Tapahtuman 11-vuotisen historian aikana tehdään ennätys.


”On todella hienoa, että pikkuhiljaa muotoiluviikosta on muodostunut kaupunkilaisten yhteinen asia. Tänä vuonna olemme saaneet mukaan yli 60 paikallista yritystä, oppilaitosta ja yhteisöä, jotka antavat työpanoksensa enimmäkseen talkoomielellä”, kertoo tapahtuman järjestelyistä vastaava tuottaja Anna Filppa.

Mukana on yrityksiä ravintoloista sirkus- ja tanssikouluihin sekä rautakaupoista kauppakeskuksiin. Esimerkiksi ravintolat keräävät muovia taideprojektia varten, urheiluseurat järjestävät aktiviteetteja Lordin aukion Keskiviikko Karnevaaliin ja erilaiset lapsiperheiden järjestöt tuottavat koko päiväksi ohjelmaa Revontulikeskuksen Lasten Design Lauantaihin.

Yksi muotoiluviikon tekijätiimiin mukaan lähtenyt yritys on paikallinen kodinsisustusliike Tavarataivas Ajantasku, joka koristelee talkoilla muotoiluseminaarin esiintymislavan.

”Lähdin mukaan jo siitä syystä, että design kiinnostaa minua. Aiemmin olen osallistunut vain vieraana muotoiluviikon tapahtumiin. Mielestäni on hyvä nostaa esille myös paikallisten yritysten osaaminen.Itse annan panokseni sisustamalla Korundin lavan olohuonemaisesti. Sisustus on erilainen sekä torstain että perjantain seminaareissa”, kertoo Erja Malvalehto-Inkerö.
Yksittäiset yritykset järjestävät tiloissaan myös kymmeniä omia designtapahtumia viikon virallisten ohjelmien lisäksi.

Maanantaina alkanut viikko päättyy sunnuntaina.


ADW OSALLISTUVAT YRITYKSET JA YHTEISÖT

COMPANY PARTICIPATION
AJANTASKU Decorated the Arctic Design Conference stage with items from her shop.
CHOCODELI Donated chocolates as gifts to Arctic Design Week speakers
COMPANIES WHO GAVE PLASTIC Arctic Restaurant, Plan B, Monterosa, Bull Bar, Tsar, Nili, Nest ja Himo
MHK - KULJETUS OY Donated their collecting services and arranged plastic drop off points
Taika-aika Donated free beanies and bags as gifts to people at Keskiviikko Karnevaali
Sitate Donated 340€ gift card as a prize for a Sauna night at one of their venues.
CAFE 21 Donated all the Keskiviikko Karnevaali volunteer students with a free meal
Roka/Hailong/Yuca/Cafe 21 Offered discounts or something free with the meal for ADW participants
ROSSO/COFFEE HOUSE/Cat Cafe Freija/Cafe Rovaniemi/
Kotileipomo/
Santa Claus Cafe
Donated gift cards as prizes for our lottery at Keskiviikko Karnevaali
AMK Students dedicated their time to help organise multiple events of the week including the Conference/Keskiviikko Karnevaali/ Matchmaking/Rakenna Koti Kanssamme
Aurora emotions Donated free rides on their sled at Keskiviikko Karnevaali
Fire truck & Ambulance Offered free the opportunity to people to check out the design of the safety vehicles.
Rops/Santa united Set up free games for kids in Keskiviikko Karnevaali
Revontuli Kauppakeskus Organised Lasten Design Lauantai in cooperation with Arctic Design week
Sampokeskus Donated their space and empty shops for free to Keskiviikko karnevaali as a venue
Taito Lappi Offered a few free workshops all week at the studio and also at Keskiviikko Karnevaali
Suomalainen Työ/ Design From Finland


Venka&Vinka
Sirkus Taika-Aika
NOSH
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry, Rovaniemen seurakunta, Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä perhetyö ja kotihoito, Lapin ensi- ja turvakoti ry, Rovaniemen kaupungin avoin varhaiskasvatus, MoniNet, Rovaniemen kaupunginkirjasto, Poppari ja Ohjaamo, Erityislasten Omaiset ELO ry, Liikun.com, Rovaniemen kaupungin kulttuuritoimi ja lastenkulttuuri, Musiikkikoulu Pop Up, Yhden Vanhemman Perheiden Liitto, DUUNI – Tulevaisuusvalmennusta vanhemmille -hanke, Rovaniemen 4H-yhdistys ja Mothers in business yhdessä Arctic Design Shopin ja Taidekehystämö Hyvärisen kanssa.

Introduced their Virtual Reality glasses at an interactive “piste” in conference - they covered all their own costs to come here.



All these companies offered activites for kids around the Arctic Design Week theme design for Happiness at Lasten Design Lauantai.
Sirkus Taika Aika/Sitate Created an interactive spot at Keskiviikko Karnevaali
Ami Avellan Jewllery/Art Miriam/Arctic Factory/Kaamos Kahvipaahtimo/Arctic Ice cream/Cat Cafe Freija Set up spots at Keskiviikko Karnevaali to introduce their products
Martiini/Maino Craft & design/Lohipaja/ Wigel/Mandragora/Korundi Shop Offered ADW discounts on selected products during ADW
NEVE/
K rauta/Katto Rovaniemi/Pappa boy/Ajantasku/
AMK students
Organised and offered an interactive messut at Keskiviikko Karnevaali.

  568 / 897  


Asiaton sisältö