Lukitsematon postilaatikko<br />
voi tulla yllättävän kalliiksi

Lukitsematon postilaatikko
voi tulla yllättävän kalliiksi

28.10.2024 0.00

Tulosta PDF

Ovi lukkoon ja hälytykset päälle – kesäloma voi alkaa! Mutta lukitsitko postilaatikkosi? Tuoreen tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista ei lukitse postilaatikkoaan, josta saa helposti varastettua henkilötiedot.


Lukitsematon postilaatikko saattaa tulla yllättävän kalliiksi. Erityisesti kesä on otollista aikaa henkilötietovarkaille.

Postilaatikkoon tulee paljon kirjeitä ja asiakirjoja, jotka sisältävät henkilötietoja ja muita tärkeitä henkilökohtaisia papereita. Henkilötietovarkauden voi tehdä muun muassa postilaatikosta löytyvillä tiedoilla. Henkilötietovarkaus eli identiteettivarkaus tarkoittaa tilannetta, jossa varas käyttää toisen henkilötietoja esimerkiksi luoton ottamiseen tai kalliiden tavaroiden hankkimiseen. Taloudellinen vahinko saattaa olla jopa tuhansia euroja.

”Varas voi esimerkiksi tehdä luvattomia luottohakemuksia sekä tilauksia varastamillaan henkilötiedoilla ja hakea kaikki nämä postilaatikosta huomaamatta. Varas voi jopa tehdä muuttoilmoituksen uhrin nimissä”, varoittaa mySafetyn toimitusjohtaja Niclas Fagerlund.

Lukolliset postilaatikot harvassa

Identiteettivarkaudet ovat nykyään yllättävän yleisiä. Jopa puoli miljoonaa suomalaista tietää jonkun identiteettivarkauden uhriksi joutuneen tuttavapiiristään ja varkaudet ovat kasvussa. Varkauden kohteeksi joutuneista yli puolet on kokenut taloudellista vahinkoa, mutta niiltä ei osata vielä suojautua.

”Vain joka kolmannella suomalaisista on lukollinen postilaatikko. Ja mitä pohjoisemmaksi Suomea mennään, sitä harvemmassa lukolliset postilaatikot ovat”, kertoo Fagerlund.

Lähes puolet etelä-suomalaisista lukitsevat postilaatikkonsa, kun taas Lapin läänissä vain 8 prosentilla on laatikossa lukko. Toiseksi ahkerimpaan postilaatikko lukitaan Länsi-Suomessa (lähes 30 prosenttia).

”Erityisesti kesä on otollista aikaa varkaille, kun postilaatikkoja ei tyhjennetä yhtä säännöllisesti ja varkailla on parempi mahdollisuus seurata mitä postissa tulee”, Fagerlund sanoo.

Muista nämä identiteettisi suojaamiseen kesällä:

1. Suojaa postilaatikko. Lukollinen postilaatikko varmistaa sen, ettei henkilötietoihin pääse käsiksi niin helposti.
2. Ole tarkkana mitä jätät paperinkeräykseen. Joka neljäs jättää paperit kierrätykseen sellaisenaan. Tärkeimmät asiakirjat, jotka sisältävät henkilötietoja, on hyvä laittaa ensin silppuriin tai polttaa.
3. Pidä huolta lompakosta. Älä säilytä sitä esimerkiksi takataskussa.
4. Pankki- ja luottokorttien salasanojen kanssa on hyvä olla tarkkana ja suojata ne kädellä maksutilanteissa.
5. Maksukortin voi rajata maantieteellisesti ja varmistaa, että sen käyttö onnistuu vain tietyillä alueilla.
6. Torilla ja julkisilla paikoilla on hyvä olla tarkkana käsilaukkujen ja lompakkojen kanssa.
7. Lomasuunnitelmista ei kannata kertoa liian tarkkaan: koska on lähdössä ja kauanko viipyy matkalla.
8. Aseta luottotiedoistasi tietovahti. Se kertoo, jos joku tarkistaa luottotietojasi esimerkiksi lainanottoa varten.

Tiedot ovat peräisin mySafetyn teettämästä kyselytutkimuksesta, joka toteutettiin 5.4.- 28.4.2016. Tutkimuksen toteutti Research-Insight Finland. Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 3117 henkilöä. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 18–70 -vuotiaat suomalaiset.

  5 / 18  


Asiaton sisältö